13.06.2016

Viikin kampuskirjaston kirjoja huutokaupataan Helanderilla

Huutokauppa Helander on saanut kunniakseen huutokaupata pienen osan Helsingin yliopiston Viikin kampuskirjaston kirjoista. Mukana on 1700-1800-luvun kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia.

 Untitled_design.jpg

Viikin kampuskirjasto on osa Kansalliskirjastoa, joka oli aiemmin Helsingin yliopiston kirjasto. Kansalliskirjasto on Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto sekä yksi Helsingin yliopiston suurimmista erillislaitoksista. Helsingin yliopiston kirjaston kokoelman alkuna pidetään Turun kimnaasin noin 20 niteen kirjakokoelmaa, joka siirtyi Turun akatemialle sen perustamisen yhteydessä vuonna 1640. Vuonna 1707 Ruotsin kuninkaallinen kansliakollegio määräsi, että maan kaikkien kirjapainojen oli luovutettava yksi kappale kaikkia painamiaan teoksia maan yliopistoille, joihin myös Turun akatemia kuului. 1700-luvun kuluessa kokoelma alkoi muutenkin kasvaa, ja 1800-luvun alussa kirjaston kokoelmaan kuului noin 30 000 nidettä.

Autonomian aikana kirjaston vapaakappaleoikeus laajeni, sillä vuodesta 1820 lähtien piti Suomen lisäksi myös koko Venäjän valtakunnan kirjapainojen luovuttaa vapaakappaleet Turun akatemialle. Turun palo vuonna 1827 tuhosi kuitenkin kirjaston kokoelmat lähes täydellisesti: tulelta säästyi vain noin 800 lainassa ollutta nidettä. Merkittävä osa ennen paloa Suomessa painettuja kirjoja saatiin kirjankeräilijä Matti Pohdon kokoelmista. Lukuisien kirjalahjoitusten ja kirjaston omien hankintojen tuloksena kokoelma kasvoi itsenäisyyden alkuun mennessä yli 300 000 niteeseen.

 

Kohteet 1211-1217 Annales de Chimie; ou Recueil de mémoires concernant la chimie et les arts qui en dépendent, 1789-1808.

DSC01834.jpg DSC01833.jpg

Kemiaa käsittelevä Annales de Chimie- kirjasarja on usean ranskalaisen tiedemiehen työn tulos. Kirjasarjan tekoon ottivat osaa mm. kemisti ja poliitikko Louis-Bernard Guyton de Morveau (1737-1816), aatelismies ja kemisti Antoine Lavoisier (1743-1794), difrenttiaaligeometrian isänä pidetty matemaatikko Gaspard Monge (1746-1818)savoijilais-ranskalainen kemisti, Ranskan senaatin varapresidenttinäkin toiminut Claude Louis Berthollet (1748-1822), kemisti Antoine François, comte de Fourcroy (1755-1809), giljotiinilla tapettu poliitikko ja tiedemies Paroni Philippe Friedrich Dietrich (1748-1793), Ranskan ensimmäinen fyysikko Jean Henri Hassenfratz (1755-1827), diplomaatti, tiedemies ja poliitikko Pierre-Auguste Adet (1767-1848) sekä moni muu.

Kirjasarjan ensimmäiset osat julkaistiin jo 1700-luvun loppu puolella ja sen viimeinen painos on vuodelta 1815. Kirjojen kustantajana toimi yksi 1700-luvun suurimmista kirjakauppiaista, Joseph de Boffe (1749/50-1807). Kirjasarjaa on jatkettu eri nimellä myös vuoden 1815 jälkeen, aina 2000-luvulle saakka.

Annaled de Chime-kirjasarjaa pidetään yhtenä kemian tärkeimpinä teoksina ja se löytyy monen maan kansalliskirjaston kätköistä. Helanderilla kesäkuussa huutokaupattavat kohteet 1211-1217 pitävät sisällään kirjasarjan osat 2-68.

 

Kohde 1218, Flore des serres et des Jardins de l’Europe, journal general d’horticulture 1856

DSC01846.jpg DSC01848.jpg 

Flore des serres et des Jardins de l’Europe (Euroopan kasvihuoneiden ja puutarhojen kukat) on vuosina 1845-1888 julkaistu kirjasarja. Sitä pidetään 1800-luvun Euroopan hienoimpana hortikulttuuriin keskittynenä kirjasarjana. Florre des serres et des Jardins de l’Europen 23 osaa on julkaistu ranskan lisäksi myös englannin- ja saksankielisinä käännöksinä.

Kirjasarjan luojana pidetään belgialaista hortonomi Louis van Houttea (1810-1876). Van Houtten apuna toimivat ranskalaisen kasvitieteilijä Charles Antoine Lemairen (1800-1871) sekä saksalainen taksonomi ja kasvititeilijä Michael Joseph François Scheidweiler (1799-1861), joiden tehtäväksi jäi mm. teosten editointi.

Caryocar_nuciferum_-_Lemaire.jpg Flore_des_serres_v14_021a.jpg

Sarja sisältää yli 2000 litografiaa, joiden yksityiskohdat on viimeistelty käsin. Kuvatekstit sisältävät mm. kasvien alkuperäiset löytöpaikat sekä niiden kuriositeetit. Ennen kirjasarjan julkaisua Van Houtte kiersi usean vuoden ajan ympäri Etelä-Amerikkaa, etsien erilaisia uusia kasveja. Hän myös myi kirjasarjassa mainittujen kasvien siemeniä omassa taimistossaan, joten sarja toimi myös eräänlaisena katalogina van Houtten mittavalle, sen ajan Euroopan suurimmalle taimistolle.

 

1219 BLOCH, Marcus Elieser (1796) Ichthylogie ou histoire naturelle, générale et particulière des Poissons. En six parties avec 216 pl

DSC01824.jpg  DSC01827.jpg

 

Ichthylogie ou histoire naturelle, générale et particulière des Poissons (kalojen iktyologia eli kalatiede tai luonnonhistoria) on kuusi osainen ikytologinen teos. Se perustuu vuosina 1782-1795 julkaistuun Allgemeine Naturgeschichte der Fische nimiseen kirjasarjaan ja on alkuperäisen teoksen ranskankielinen versio. Kirjasarja julkaistiin ranskan kielellä kahdessa eri painoksessa 1700-luvun loppupuolella. Jälkimmäinen (1785-1797) ranskalainen painos sisälsi kuusi osaa, joista viimeiset kaksi osaa on täynnä Blochin alun perin käsin maalaamia kuvia eri kalalajeista. 

 

DSC01828-956159-edited.jpg

Kirjasarjan luojana pidetään saksalaista lääkäriä ja luonnonhistoroitsija Marcus Elieser Blochia (1723-1799). Tämä 1700-luvulla elänyt tieteilijä tunnetaan parhaiten juuri näistä laajoista teoksistaan, jotka saavuttivat jo omana aikanaan suuren suosion. Tätä Blochin lähes koko elämän mittaista kirjaprojektia pidetään yhä tänä päivänä yhtenä iktyologian eli kalatieteen perustavana tekijänä. 

 

Kohde 1220 SKANDINAVIENS RÄTVINGADE INSEKTERS NATURAL HISTORIA

DSC01851.jpg DSC01852-1.jpg

Skandinaviens rätvingade insekters natural-historia (Luonnonhistoria: Skandinavian suorasiipiset hyönteistet) on ruotsalaisen kemisti Johan Bernand von Borckin (1821-1855) hyönteisiä käsittelevä teos. Paremmin kemistinä tunnettu von Brock kuoli vain 33 vuotiaana. 

 

Kohde 1237 Ergebnisse der Beobachtungsstationen an den deutschen Küsten

DSC01854.jpg

Kohde 1237 sisältää viisi luetteloa, joihin on kirjattu Saksan rannikolla sijainneiden mittausasemien kaikki tulokset vuosilta 1873-1875 sekä 1879-1891. Varsin mittavat teokset sisältävät tarkat lukemat aina veden lämpötiloista, saatuihin kalasaaliisiin saakka.

 

Kohteet 1244-1245 Archives des Sciences Biologiques L*Institut Imperial de Medecine

DSC01856.jpg DSC01860-182970-edited.jpg

 

Kirjat huutokaupataan tulevana viikonloppuna, sunnuntaina 19.6.2016. Kesäkuun huutokauppa järjestetään 18-19.6 klo 11.00- 

 


Teksti: Jenny Sirén

Kuvat: Huutokauppa Helander


Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

 

{{cta(’28e0602d-7d25-449e-bcd0-469dd4b4c3d8′)}}

{{cta(’2d74fe56-ba66-44d5-8a41-090b54fdf361’)}}

 

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen tilaus
Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen.

© Huutokauppa Helander 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.