Evald Okas syntyi Tallinnassa vuonna 1915 puusepän perheeseen. Isän taito luoda käsillään uutta periytyi pojalle, josta tuli eräs 1900-luvun tuotteliaimmista ja monipuolisimmista kuvataiteilijoista koko maailmassa. Okas on tunnettu etenkin sensuelleista naisfiguureistaan, mutta yhtä lailla hänen tuotantoonsa kuuluvat klassiset merimaisemat, värikkäät kukka-asetelmat ja taidokkaat arkkitehtuurin mittasuhteita tarkastelevat grafiikkatyötkin.
Laaja-alainen lahjakkuus
1910-luku oli Euroopassa yhteiskunnallisten levottomuuksien aikaa. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumoukselliset liikkeet piirsivät monien valtioiden rajat uudelleen. Evald Okas syntyi vuosikymmenen puolivälissä – samana vuonna kuin Tapio Wirkkala, Birger Kaipiainen, Frank Sinatra ja Orson Welles – ja tunsi vastustamatonta vetovoimaa taiteen tekemiseen jo lapsena. Ylioppilaaksi päästyään hänet hyväksyttiin Valtion taideteollisuuskouluun ja vielä sen jälkeen Valtion taidekorkeakouluun. Ensimmäiset työnsä hän sai esille yhteisnäyttelyihin jo opiskeluaikanaan.
Okas luonnosteli jatkuvasti. Eri vuosikymmeniltä säilyneistä näyttelyluetteloista ja pienjulkaisuista tapaa usein hänen piirroksiaan, osa omistuksin varustettuna, osa vain piirtämisen ilosta kuin pienenä lahjana löytäjälleen.
Okasilla oli mahdollisuus matkustaa ulkomailla jo uransa alkuvaiheessa. Hän nautti uusista vaikutteista suuresti ja inspiroitui sekä kaikesta näkemästään että paikallisista taiteen konventioista, esimerkiksi hänen Japani- ja Pariisi-sarjansa ovat tunnettuja kokonaisuuksia. Meillä Suomessa Okas pääsi vierailemaan ensimmäistä kertaa vuonna 1938 taideopiskelijana ollessaan. Etenkin Akseli Gallen-Kallelan maalaukset tekivät nuoreen mieheen suuren vaikutuksen ja niiden ansiosta hän kiinnostui myös Viron Kalevipoeg-kansalliseepoksesta uudella tavalla – ja päätyi itsekin aikanaan kuvittamaan teoksen juhlapainoksen.
Okasista tuli taideopettaja, ja tässä työssä hän jatkoi pitkälle yli eläkeiän. Taiteilijanurastaan hän ei sen sijaan koskaan eläköitynyt, vaan hänelle oli tärkeää luoda ja oppia uutta niin kauan kuin suinkin voi. Okas tuotti pitkän uransa aikana käsittämättömän määrän taideteoksia, perinteisen maalauksellisista merimaisemista sarjakuvamaiseen grafiikkaan, notkeista yhden viivan piirroksista veistoksiin ja kirjankuvituksista ex libriksiin. Tämän ansiosta hänen taiteelleen ei muodostunut samanlaista välittömästi tunnistettavissa olevaa ”käsialaa” kuin monelle muulle mestarille, vaan hänen laaja-alainen lahjakkuutensa yllättää katsojan eri muodoissa aina uudelleen.
Monissa Okasin töissä värien käyttö on niin intensiivistä, että se lähenee jo kolorismia. Voimakkaan punaisen ansiosta katsoja voi suorastaan tuntea naisen ihon lämpimän hehkun. Vuonna 1989 signeerattu maalaus odottaa uutta omistajaa Helanderilla 22.4.2020 pidettävässä huutokaupassa.
Maailman kauneimmat naiset
Evald Okasin tuotantoa selatessa ei ole vaikea todeta hänen lempiaihettaan. Nainen vaikuttaa olleen Okasille samanaikaisesti sekä konkreettinen, lihallinen olento että feminiinisyyden monien puolten symboli: osa hänen naishahmoistaan esiintyy muotokuvissa ylpeinä ja saavuttamattomina, toiset mietteliäinä ja viisaina, merkittävä osa kuitenkin kiistattoman aistillisesti ja viettelevästi. Taiteilijaa itseäänkin aiheen toistuva valinta hymyilytti. Myöhempinä vuosinaan hän saattoi vitsailla, onko eläkeikäisen miehen lainkaan sopivaa käyttää aiheenaan nuoria naisia, mutta totesi sillä tavoin pysyvänsä itsekin nuorempana.
’Naine ja mees’, 1990. Maalauksen nainen on avoin ja helposti lähestyttävissä. Katsojalle hänellä on tarjottavanaan lähes jumalallista valoa, iloa sekä ruumiin ja sielun virkistystä. Tumma miehen hahmo puolestaan kääntyy sulkeutuneesti poispäin katsojasta. Miestä ei tarvita muuhun kuin kontrastiksi säteilevälle naiselle. Maalaus myytiin Helanderilla 2 600 euron vasarahinnalla.
’Erinevad noorused’,1961. Onko kyseessä saman naisen kahdet kasvot vai ovatko sisarukset tai ikätoverit valinneet elämälleen eri suunnat? Nunnankaapuun verhoutuneen naisen tuuheat ripset ja raollaan olevat aistilliset huulet asettavat katsojan ristiriitojen eteen. Vedos myytiin Helanderilla 280 euron vasarahinnalla.
Taiteilijan kädet kaipasivat jatkuvasti tekemistä, joten hänellä oli aina ulottuvillaan paperia ja kynä. Kertomansa mukaan hän piti erityisesti vanhoista ja hieman kuluneista työvälineistä, sillä niiden avulla tunteen siirtäminen teokseen asti oli luontevampaa. Okas tunnettiin myös erinomaisesta muististaan: taiteilijan tunteneet vakuuttivat hänen muistavan mitä tahansa sen kerran nähtyään. Tätä taitoaan Okas käytti hyväksi työssään, sillä hän saattoi jälkikäteen luonnostella aiemmin kaupungilla kohtaamiaan kiinnostavia kasvoja. Evald Okasin tiedetään olleen suuri abstraktin taiteen ystävä, mutta omissa töissään hän suosi lähes poikkeuksetta esittävyyttä. Mieltymys abstraktiin ilmaisuun näkyy kuitenkin monissa maalauksissa, joissa hahmoja tai kasvoja usein ympäröivät hyvinkin vapaasti virtaavat, pelkistetyn abstrahoidut elementit.
Onko eläkeikäisen miehen lainkaan sopivaa käyttää aiheenaan nuoria naisia?
Monet suomalaiskeräilijät ihastuivat Okasin töihin jo neuvosto-Viron aikaan, joten taiteilijan tuotantoa on päätynyt meille yksityiskokoelmiin vuosikymmenten ajan. Viron itsenäistyttyä taiteen vapaalle liikkumiselle ei ole ollut esteitä, ja Okasista tuli myös täällä Suomenlahden pohjoispuolella entistäkin tunnetumpi ja arvostetumpi. Hänen töitään on hankittu myös Kansallisgalleriaan kuuluvan Kiasman kokoelmiin. Vuonna 2003 Viron Haapsaluun avattiin Evald Okasin töille omistettu museo. Vierailijoille on tarjolla aina uutta nähtävää, sillä laajasta peruskokoelmasta on esillä vaihtuvia teoksia. Museon galleriatiloissa puolestaan järjestetään erilaisia temaattisia näyttelyitä.
Okasin mieliaiheen ohella hänen luomisvoimansa toimi epäilemättä elämänilon ja nuoruuden lähteenä, sillä taiteilija eli varsin iäkkääksi. Hän kuoli kotikaupungissaan Tallinnassa 95-vuotiaana. Mestarin merkitys taiteen opetuksessa sekä toisten maalareiden ja graafikoiden innoittajana kansallisesti on mittaamaton. Myös hänen kolmesta lapsestaan kasvoi lahjakkaita taiteilijoita.
Okas tunnettiin loistavana piirtäjänä. Mallin kasvot ovat tyylitellyt, mutta vähillä, tarkoilla kynänvedoilla ikuistettu vartalon kaari jäljittelee todellisuutta aivan täsmällisesti. Piirros myytiin Helanderilla 130 euron vasarahinnalla.
Evald Okas
1915: syntyy Tallinnassa
1931–1937: opinnot Valtion taideteollisuuskoulussa
1938–1941: opinnot Valtion taidekorkeakoulussa
1939: ensimmäiset työt esillä yhteisnäyttelyssä
1941–1942: palveli puna-armeijassa
1944: aloittaa työt taiteenopettajana
1954: professuuri Baltian taidekorkeakoulussa
1958: ensimmäinen oma taidenäyttely Tallinnassa
1963: Firenzen taideakatemian kunniajäsenyys
1960–2000-luvut: runsaasti saavutettuja kunnianosoituksia ja palkintoja, matkoja ja työskentelyä Euroopassa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa
2011: menehtyy Tallinnassa korkeassa iässä
Onko seinälläsi paikka Evald Okasin teokselle?
Huutokauppa Helanderilla on myyty keväällä 2020 lukuisia Okasin töitä: maalauksia, piirroksia ja grafiikkaa. Keskiviikkona 22.4.2020 klo 13.00 tarjolla on jälleen monta upeaa teosta. Niihin voi tulla tutustumaan tiistaina 21.4.2020 klo 12.00–19.00. Huutokauppasalimme on toistaiseksi suljettu, mutta voit jättää ennakko- tai puhelintarjouksen jo nyt tai osallistua huutokauppaan reaaliajassa verkossa (LIVE).
Luettelo on nyt julkaistu:
{{cta(’27b3c77c-0e66-4243-adc8-c379ad889d01′)}}
Kuvat: Huutokauppa Helander / © Kuvasto 2020