Skandinaavista, maalaisromantiikkaa, mustaa ja valkoista… ehkäpä vielä ripaus kurkuman sävyä? Ei, kyllä sen valkoista pitikin olla! Puff… sinne katosi sisustukseen ajateltu budjetti – ja taas puolen vuoden kuluttua joku toinen sisustusharrastaja julkaisee niin täydellisen kuvan omasta kodistaan, että taas oma mieli muuttuu. Entäpä, jos astuisi ulos jatkuvien vaikutteiden ristitulesta ja suunnittelisi aikaa kestävän, persoonallisen sisustuksen?
Sisustustrendit ja tähtisyndrooma
Sisustustrendiaiheisia artikkeleita saa lukea runsaasti vähintään kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin. Upean visuaalisista ja kokonaisvaltaisista sisustuskuvista huolimatta jutuissa nousevat esiin usein tietyt samankaltaiset kaavat. Elementeiksi tarjoillaan samettia, rottinkia, syksyn tai kevään värejä sekä rohkeaa leikittelyä metallinhohdolla, kuparilla ja kullalla. Artikkeleissa myös yleensä haastatellaan alan asiantuntijoita kuumimpien sisustusvinkkien toivossa tai tarkastellaan messujen tarjoamia uutuuksia, jotka ovat rantautuneet nyt tänne meidänkin Pohjolaamme.
Entäpä, jos astuisi ulos jatkuvien vaikutteiden ristitulesta ja suunnittelisi aikaa kestävän, persoonallisen sisustuksen?
Kuva: @lemonni / Instagram
Vaikka edellä mainittuja artikkeleita on suunnattoman kiva lueskella, pidän itse eniten ”tavallisten” ihmisten julkaisemista sisustuskuvista, joita näkee monissa eri sosiaalisen median palveluissa ja ryhmissä. Toisinaan käy nimittäin niin, että kuvassa sattuukin olemaan ainekset isoon, ainutlaatuiseen hittiin – joka toisaalta saattaa mennä täysin överiksi jo yhdessä vuorokaudessa, jos kekseliäästä ratkaisusta innostutaan laajalti. Tuloksena voi olla sellainen buumi, josta mikä tahansa yritys voisi vain haaveilla (trendituulahdukset ovat vieläpä täysin ilmaisia)!
Aikanaan jokaisessa kodissa oli oltava tähtimatto, tähtityynyt ja tähtikuvioinen senkki.
Tälläisen innostuksen syntymiseen ei tarvita muuta kuin ihan tavallinen koti, jonka omistaja on yhdistänyt tavanomaisia sisustuselementtejä erityisen kekseliäästi. Innostuksen alkuunpanijana saattaa olla oleskelutila, jonka keskiöön on nostettu ylenpalttisen muhkea, korostetun vanhanaikainen nojatuoli raikkailla Marimekon tyynyillä. Yksinkertainen, muunneltava ja joka kotiin sovitettavissa oleva ratkaisu saa ison huomioarvon, ja seuraavaksi variaatioita tapaakin kaikkialla. (Tällä hetkellä kirsikkana sisustuksen kakussa tuntuvat olevan Alvar Aallon Savoy-maljakkoon pelkistetyn kauniisti sommitellut viljantähkät.) Itse kutsun ilmiötä tähtikuviosyndroomaksi. Aikanaan jokaisessa trenditietoisessa kodissa oli oltava tähtimatto, sohvalla tähtityynyt ja mahdollisesti vielä senkki, johon oli maalattu kyseinen kuvio. Niihin jäivät koukkuun myös tavaratalot, jotka tarjosivat tähteä kuluttajille ihan jokaisessa muodossa. Se aika on onneksi ohi!
Tämän hetken kuumimpia trendejä ovat erilaiset oljet ja tähkät maljakoissa. Mahtaakohan kyseinen trendi päästä joskus samalle viivalle ”kerää koko sarja tähtiä” -sisustusinnostuksen kanssa? Ehkäpä ei, sillä luonnonmateriaalien kauneus on ajatonta.
Kuva: @baswinireddy / Instagram
Oma massakoti kullan kallis
Trendien nurja puoli on ehdottomasti se, kuinka helppoa nykypäivän kuvastoaikana on sortua vaihtamaan yhdellä kertaa lähes koko sisustus ja tehdä se vieläpä aivan liian usein. Lopputuloksena on massakoti. Massakoti on koti, jollainen muodostuu sisustustrendejä orjallisesti seuraavan ja uutuuksia himoitsevan kuluttajan asunnosta. Tunnistat tällaisen kodin siitä, ettei se aktiivisesti ilmennä asukkaidensa persoonallisia piirteitä, mutta sen sijaan siellä saattaa näyttää aina aivan uudenlaiselta kyläillessäsi.
Mielikuvissa sisustuksen ”laalaa-maailma” on tietenkin täydellinen. Ajatus omasta häikäisevästä kodista, jonne kutsumme arjen luottohenkilömme istumaan iltaa, on kieltämättä houkutteleva: jokainen vuoron perään kehumassa omaa kotiamme kauniiksi, seurue nostamassa Essence-lasit hyväksyntänsä merkiksi, Instagram-tili täyttymässä sekä tykkäyksistä että seuraajista… Kodin tosiasiallinen tärkein tehtävä, sujuvan arjen mahdollistaminen, saattaa toisinaan sisustushuumassa unohtua kokonaan!
Vaikka vaihtelu virkistää, jatkuva uuden ostaminen on ekologisesti – ja useimmille myös taloudellisesti – kestämätöntä. Mikäli siis itse kuulut sisustusmassatrendeilijöihin, pysähdy miettimään ja anna projektin venyä, vaikka välissä vaihtuukin monen monta trendiä. Harkittu, aikaa kestävä lopputulos on kyllä kärsivällisyyden arvoinen.
Huutokauppa Helanderin Minna Sirénin kotoa löytyvät ”hyväksytyt” Essence-lasit. Toki tämän turhamaisuuden saa anteeksi, sillä muuten kotoa löytyykin pitkälti sellaisia hankintoja, jotka ovat paitsi ekologisia, myös pitkän aikavälin harkittuja ostopäätöksiä.
Kuva: @minnasireen / Instagram
Mitä jos haluan kaiken, mutta samalla pitäisi olla myös ekologinen?
Miten luoda unelmaa – samalla saada iloa siitä, että oma koti herättää itsessä tyytyväisyyttä, parhaassa tapauksessa myös muissa aitoa ihastusta, ja samalla huomioida käytettävissä olevat resurssit? Ota pitkän aikavälin ohjenuoraksesi ”Osta, jotta voit sisustaa, myy, jotta voit sisustaa lisää!” Toisin sanoen, kun teet ekologisia ostoksia, esimerkiksi hankit valaisimia tai kalusteita, joiden jälleenmyyntiarvo säilyy, sisustusharrastuksesi on kestävällä pohjalla.
”Osta, jotta voit sisustaa, myy, jotta voit sisustaa lisää!”
Vintage-huonekalut kestävät aikaa sekä tyylinsä että materiaaliensa puolesta. Upea 1960-luvun pohjoismainen täyspuinen design-huonekalu saattaa huutokaupassa olla samanhintainen kuin ketjuliikkeestä ostettu lastulevykirjahylly. Moni kuvastokaluste on tehty sarjatuotantona materiaaleista, joiden eettisyys saattaa olla kyseenalainen, kun taas vintage-ostos on ympäristöystävällinen, usein lähellä tuotettu ja materiaaleiltaan turvallinen.
Ja kun aikanaan kaipaat kotiisi uutta, tuo tarpeettomaksi jääneet huonekalusi ja esineesi huutokauppaan, jolloin niiden vuoro on tuottaa iloa jollekin toiselle. Samalla periaatteella voit ostaa itse hyvällä omatunnolla uutta ja uniikkia. Tämä on kierrätystä parhaimmillaan! Samalla säästät ja pysyt laatimassasi budjetissa. Lopputulos on varmasti ajaton, rohkea, persoonallinen, kotoisa – sinun kotisi.
Sekoita rohkeasti kauppojen, kirpputorien, nettikirppisten ja – tietysti! – Helanderin huutokauppojen tarjontaa.
Kuva: @restyleart / Instagram
Kun sisustuskärpänen puraisee, kysyn itseltäni, miksi käyttäisin suuria summia vuodessa sisustustyynyihin ja verhoihin vain sisustustrendejä mukaillakseni, kun sen sijaan voisin panostaa pitkällä tähtäimellä johonkin hieman isompaan ja ajattomaan esineeseen. Miten voisin luoda omat pysyvät trendini ja samalla olla ekologinen (menettämättä sitä ihanaa adrenaliinipiikkiä, kun täydellinen kotini ansaitsee uusia tykkäyksiä somessa)..?
Sekoita rohkeasti kauppojen, kirpputorien, nettikirppisten ja – tietysti! – Helanderin huutokauppojen tarjontaa. Hankintojen tekeminen monesta eri lähteestä tuottaa lopputuloksena persoonallisen sisustuskokonaisuuden. Kodinlaittohan on taiteenlaji, joka tarvitsee pitkää pinnaa, yhteisiä päätöksiä ja ennen kaikkea oivallusta omaan onneen! Nyrkkisääntönäni on: Jos löydän tyylin, jota en pysty toteuttamaan heti, säästän mieluummin persoonallista unelmaesinettä varten tai ostan sen huutokaupasta sen sijaan että hankkisin kompromissiesineitä aina kun käyn ikkunaostoksilla tai selailen netin tarjontaa.
Vinkki! Vaihtelemalla tyynyjen ja peittojen materiaalia saat mukavaa virkistystä arkeen. Voit myös poimia yhdestä esineestä – kuten tässä seinällä olevasta maalauksesta – muutaman värin ja tuoda ne koko huoneen sisustukseen luomaan lämpöä ja yhtenäisyyttä.
Kuva: @interior_boho / Instagram
Huutokauppa Helander
Huutokaupat ovat tiedostavien sisustajien aarre, sillä huutokaupan luonteen mukaisesti hinta ja laatu pysyvät päättämättömimmänkin sisustajan tai keräilijän tahdissa. Moni ensikertalainen saattaa kuitenkin jännittää huutokauppaan osallistumista, tai niitä ei välttämättä nähdä hyvinä osto- tai myyntiväylinä, sillä niiden ajatellaan olevan liian hintavia. On toki totta, että esimerkiksi monen halutuimman vintage-designklassikon hinta kohoaa myös huutokaupassa – niitä ei kerrassaan ole tarjolla polkuhinnoin! – mutta jos vaihtoehtona on hankkia design-liikkeestä sama klassikko uutena tai tehdä jokin kompromissiostos, on huutokauppa erinomainen vaihtoehto. Huutokaupathan ovat siitä upea keksintö, että jokaisen esineen osalta ostajat päättävät hinnan.
Tämänhetkisen huutokauppatarjontamme näet täältä:
{{cta(’27b3c77c-0e66-4243-adc8-c379ad889d01′)}}
Huutokauppaan osallistuminen on helppoa vaikka omalta kotisohvalta käsin: lue ohjeet huolella ja kysy tarvittaessa lisää henkilökunnaltamme – autamme mielellämme!
Aurinkoista, yksilöllistä ja kodikasta! Kuva: @thecoyothouse / Instagram
Mitä siis tarvitset?
Persoonallinen koti syntyy inspiraatioista, vanhoista kalusteista, huutokaupoista, puodeista, kirpputorien löydöistä, leikkimielisyydestä, ja tietysti tarvitaan sitä pitkää pinnaa jotta emme sorru takaisin siihen tähtikuvioiseen sisustukseen, jota niin syvästi jäämme kaipaamaan!
P.S. Piditkö kuvien sisustuksesta ja haluat lisää inspiraatiota? Seuraa sisustajia Instagramissa seuraavilla käyttätunnuksilla: @baswinireddy @restyleart @interior_boho @minnasireen @lemonni @thecoyothouse