Lokakuun huutokauppa tuli ja meni ja monet onnelliset ostajat poistuivat Helanderilta hymyn kera. Mikä sitten kiinnosti ostajia eniten ja mikäköhän on seuraava trendi huutokaupoissa?
Kuvaa lokakuun huutokaupan näytöstä.
Orientaalista huumaa
Lokakuun huutokaupan hitteihin lukeutuu ainakin tämä mieletön kohde 1208 (kuva alla vasemmalla), joka on sekä erikoinen että erittäin harvinainen. Kiinalainen raakasilkistä valmistettu kimono, jonka mukana myytiin myös viuhka ja lornjetti sai itselleen arvoisensa vasarahinnan kun se myytiin saliin (huutokauppasalissa paikanpäällä huutaneelle henkilölle) 1800 eurolla. Tämä kaunotar on peräisin 1700-luvun Kiinasta, eli ikää sillä on yli 300 vuotta.
Vasemmanpuoleinen kohde 1208, Kiinalainen raakasilkkipusero, vasarahinta 1800 euroa. Oikeanpuoleisessa kuvassa kohde 168, kiinalainen, käsinsolmittu semiantiikkimatto, vasarahinta 320 euroa.
Muita itämaista tulleita esineitä himoittiin myös, ja moni saikin itselleen hyvän vasarahinnan. Itämaisuus näyttäisi jälleen löytävän tiensä myös suomalaiseen skandinaavista tyyliä arvostavaan sisustukseen. Tiesitkö että, Suomesta löytyy nykyään myös antiikkikauppias, joka keskittyy vain itämaisen antiikin myyntiin. Toivotaan ainakin, että itämainen tyyli on tullut pysyäkseen, sillä uudet kategoriat keräilyn ja huutokaupan alalle ovat aina tervetulleita!
Vasemmanpuoleisen kuvan kohde 697 on Jing De Shenin kaupungissa Kiinassa valmistettu Buddha-patsas, joka myytiin 550 euron vasarahinnalla. Oikeanpuoleisen kuvan kohde 696, on puolestaan Intiasta 1960-luvulla hankittu Lakshmi-patsas, joka on rahan ja hyvinvoinnin jumalatar. Vasarahinta 350 euroa.
Industriaalisuus vs. tyylihuonekalut
Joku saattaa yllättyä siitä, miksi antiikkinen lipasto jää vasarahinnaltaan pieneksi kun samaan aikaan hammaslääkärin vanhoja instrumenttikaappeja myydään melkein samaan hintaan. Vastaus on yksinkertainen, ajat muuttuvat. Moni nykypäivän sisustaja ottaa kotiinsa mielummin ns. industriaalista tyyliä edustavia huonekaluja kuin vanhoja tyylihuonekaluja. Onneksi myös antiikki pitää pintansa. Itse toivoisin, että suomalaiset oppisivat sekoittamaan näitä yhteen. Tässä parhaita paloja:
Vasen kuva: Kohde 573, vanha Instrumenttikaappi vasarahinta 390 euroa. / Oikeanpuoleinen kuva: Kohde 574, vanha instumenttikaappi vasarahinta 340 euroa.
Vasemmanpuoleinen kuva (Kohde 1027) on 1800-luvun loppupuolella valmistettu vitriinikaappi messinkisillä koristeilla. Kohde oli yksi huutokaupan hienoimmista huonekaluista ja se myytiin 800 euron vasarahintaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa kohde 1275, kulmakaappi jonka vasarahinnaksi muodostui 550 euroa.
Vielä vertailun vuoksi kaksi pientä pöytää, joista toinen on idustriaalista tyylisuuntaa edustava ja toinen on antiikkinen tyylihuonekalu. Katsoppa vasarahintoja! Kuvassa vasemmalla kohde 858, intarsia-koristelu, pronssilyötteinen klaffitasollinen pöytä 1800-1900-luvun taitteesta, vasarahinta 440 euroa. Ja kuvassa oikealla kohde 571, luultavasti sairaalassa tai lääkärin vastaanotolla apupöydän virkaa toimittanut pöytä myytiin 200 euron vasarahintaan. (kohteeseen kuului myös roskakori, leikattu pois kuvasta)
Designin kulta-ajan viehätys puree edelleen
Ns. Mid Century Modern eli 1940-1960-luku pitää pintansa niin keräilijöiden kuin sisustajienkin sydämissä. Lokakuun huutokaupassa nähtiin useita tätä tyylisuuntaa edustavia kohteita, aina leluista huonekaluihin ja keittiön käyttötarvikkeisiin saakka.
Keittiön käyttötavaroista esimerkiksi kohde 1048, Antti Nurmesniemen Finelille suunnittelemat Pehtoori-nimiset kahvipannut löysivät kodin 220 euron vasarahintaan. Yrjö Kukkapuron upea palisanteripuinen Atelje-nahkasohva myytiin 1500 eurolla, kun taas Kay Bojesenin norsu löysi uuden kodin 90 euron vasarahintaan. Myös huutokaupassa myynnissä ollut Kay Bojesenin apina myytiin ja klassikkolelun hinnaksi muodostui 108 euroa.
Tällä Marokkolaisella käsinsolmittulla mattolla (kohde 943) oli kokoa huimat 3m x 2m ja se myytiin 1400 euron vasarahintaan. Vaikka marokkolainen matto ei olekkaan välttämättä 1900-luvun puolivälistä, sopii se estetiikkansa puolesta erinomaisesti Mid Century Modern tyyliseen kotiin. Toipahan eräs Alvar Aaltokin marokkolaisia mattoja aikanaan suomeen, huonekalujensa pariksi. Oikealla kuvassa Aallon suunnittelema ruokapöytä, joka myytiin 550 euron vasarahintaan.
Lokerikkoja, kiitos!
Joskus pintaan nousee tietty trendi, ja viimeaikoina nousussa ovat olleet erilaiset lokerikot. On mausteikkoja, säilytykseen tarkoitettuja lokerikkoja sekä kirjaisinlokerikkoja. Tässä lokakuun huutokaupan lokerikkotarjontaa vasarahintoineen:
Kohde 570, industriaalista tyyliä edustava vanha metallinen arkistokaappi myytiin 85 euron vasarahintaan. Arabian valmistama maustelokerikko on puolestaan 1930-40-luvulta ja sen hinnaksi muodostui 440 euroa. Hintaan vaikutti varmasti iän ja valmistajan lisäksi se, että maustelokerikon kaikki osat ovat tallella ja se on hyvässä kunnossa moneen muuhun ikäiseensä verratuna. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät lokerikot ovat kirjasinlokerikkoja, joita käytettiin mm. kirjapainoissa kirjasimien säilyttämiseen. Nämä kirjasinlokerikot myytiin 70 eurolla.
Timantti- vai designkoru, kumman sinä ottaisit?
Lokakuussa myytiin taas melkoinen määrä ihania koruja ja mukaan mahtuu kaikkea pukukoruista Tillanderin timanttisormuksiin. Intendenttimme Hanne Siekkinen poimi pyynnöstäni muutaman mielenkiintoisen kohteen, ja ne tulevat tässä:
Kuvassa alhaalla vasemmalla: Tillanderin 18k valkokullasta valmistettu timanttisormus myytiin lokakuun huutokaupassa 750 eurolla. Hintaan vaikutti ainakin se, ettei sormuksessa ollut kaiverruksia. Kaiverrukset yleensä alentavat kohteiden hintaa, sillä ne tekevät koruista jonkun muun omia. Kuvassa alhaalla oikealla taas nähtävissä kohde 676, kulta- ja valkokullasta valmistetut timanttikorvakorut joiden hinnaksi muodostui 200 euroa.
Hyväksi vastapainoksi tai vertailukohteeksi näille koruille voisi asettaa kaksi seuraavaa kohdetta: Argentiinalaisen Antonio Belgiornon suunnittelemat rannekorut. Vasemmanpuoleinen (kohde 1272) myytiin myytiin sunnuntaina 150 euron vasarahintaan kun taas oikeanpuoleisessa kuvassa komeilevan (kohde 1273) korun hinnaksi tuli 120 euroa.