Kuva Havis Amandan ympäröivistä norsuista nousi suureen suosioon, kun Helanderin asiakas Petri Juvonen lisäsi kuvan facebook ryhmään. Nyt kaikkien huulilla on sama kysymys: mikä on kuvan historia?
Kuva: Toivo Miettinen, Helsinki, 1960-luku. Norsut Havis Amandalla.
Suuren suosion Helsingin kaupunginosat ennen ja nyt -facebook ryhmässä saavuttanut kuva Havis Amandan ympäröimistä norsuista kuuluu Helanderin valokuvakokoelmiin. Kyseessä on mitä luultavammin Moskovan suuren sirkuksen vierailu Suomeen vuonna 1968, mutta tästä ei ole varmuutta. Kuvan on ottanut jo edesmennyt Helsinkiläinen taksinkuljettaja Toivo Miettinen.
Toivo Miettisen kuolinpesä huutokaupattiin Helanderilla syksyllä 2015, josta Helander osti itselleen kyseisen valokuvan. -”Ajatuksenamme on se, että voisimme täällä Helanderilla esitellä asiakkaillamme vanhoja valokuvia ja muita erikoisia asioita joita vastaan tulee. Kyseisen kuvan olemme esim. suurentaneet ja se koristaa kamarimme yhtä ikkunaa”, kertoo Helanderin toimitusjohtaja ja meklari Mika Sirén.
Kuvan suurennettu versio on nähtävissä Helanderin kamarin ikkunassa.
Miettinen aloitti taksinkuljettajana jo 1950-luvulla ja eläköityi 1980-luvun loppupuolella. Miettisen harrastuksiin kuulunut valokuvaus johti siihen, että mies otti kameransa mukaan minne ikinä menikin. Miettinen valokuvasi uransa aikana useita erilaisia ”tapahtumia” pitkin Helsinkiä ja sen lähialueita, keskittyen kuitenkin pääasiassa kolareiden kuvaamiseen.
-”Tätini mies otti valokuvia ihan kaikkialta ja tykkäsi kovasti puhua niistä”, toteaa Toivo Miettisen sukulainen Päivi Miettinen.
Kuva Mannerheimintiestä 1960-luvulta. Kuva Toivo Miettinen.
Kuva autoista Kulosaaren sillalla. Kuva Toivo Miettinen..
Alla Toivo Miettisen 1960-luvulla Helsingissä ottamia kolarikuvia. Miettisellä oli tapana kiinnittää kuvat valokuva-albumiin, ja liittää kuvaa käsittelevä artikkeli sen viereen. Kuva kivimuurin läpi ajaneesta autosta on Ehrenströmintien ja Armfeltintien risteyksessä 21.8.1965 sattuneesta kolarista. Kuvan viereen kiinnitetyn lehtiartikkelin mukaan kuljettaja pakeni paikalta, jättäen jälkeensä vain veriset jäljet.
Toinen kolarikuva on otettu Kulosaaren sillalla. Kuvan viereen kiinnitetty lehtiartikkeli kertoo seuraavaa: Kulosaaren sillalla törmäili eilen kello 11.13 volvo merkkinen pakettiauto. ABR-91 paiskautui päin lyhtypylvästä jääden sillan kaiteen ja pylvään väliin puristuksiin. Onnettomuudessa loukkaantui lievästi kolme henkilöä.
Teksti: Jenny Sirén
Kuvat: Huutokauppa Helander, Tuomas Rossi
Alkuperäiset valokuvat: Toivo Miettinen.