EtusivuMeistä

Keitä olemme

Huutokauppa Helander on suomalainen perheyritys. Vuonna 1994 perustettu Helander aloitti toimintansa Helsingin Hämeentien varrella 1990-luvulla, yrityksen perustajien Mikko ja Sirkka Helanderin toimesta.

Vuonna 2012 Helanderien siirtyessä eläkkeelle Mika ja Merja Sirén ostivat yritystoiminnan. Vuonna 2014 Helander muutti Helsingin Viikkiin uusiin toimitiloihin.

Sirénien käsissä Helanderista on kasvanut yksi suomen suurimmista huutokauppakamareista. Kamarillamme työskentelee 16 eri alan ammattilaista kuten intendenttejä, valokuvaajia sekä asiakaspalvelijoita.

Palvelemme vuosittain yli miljoonaa asiakasta ja kauttamme myydään keskimäärin 20 000 kohdetta (noin 50 000 yksittäistä esinettä) vuosittain.

Meistä, keitä olemme, Huutokauppa Helander
Meistä – mitä teemme I Huutokauppa Helander

Mitä teemme?

Lyhyesti: Huutokauppoja. Sekä verkossa, salissa, että erilaisissa kohteissa.

Pidemmin: Helanderin laajat palvelut tarjoavat myyjille mahdollisuuden avaimet käteen tyyliselle palvelulle, jossa ammattilaiset hoitavat esimerkiksi kiinteistön tyhjennyksen alusta loppuun saakka. Asiakkaan ei tarvitse tehdä halutessaan muuta, kuin soittaa meille. Meiltä on myös helppoa ja turvallista tehdä ostoksia.

Laaja valikoima, ammattitaito sekä ajatus siitä, että meille kaikki ovat tervetulleita, ovat Helanderilla tekemisen ytimessä.

Mikä on meille tärkeää?

Uskomme yhteistyön voimaan sekä ekologisuuteen. Meille tärkeitä asioita ovat myös tasa-arvo, eettisyys, hyväntekeväisyys sekä kierrätys.

Keskeinen osa tekemistämme on tietysti taide, sen kaikissa muodoissa. Taide muodostaa pohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa. Sen kautta tarkastelemme osaamme suhteessa yhteiskunnalliseen vastuuseen, työyhteisöön sekä ympäristöön. Uskomme sen voimaan ja pyrimme käyttämään asemaamme taidemarkkinoilla positiivisella tavalla. Olemme muun muassa mukana organisoimassa hyväntekeväisyyshuutokauppoja, joiden avulla on tuettu sekä suomalaista luontoa, suomen ikimetsiä, Uuden Lastensairaalaan taidetoimintaa sekä aloittelevia taiteilijoita.

Myös ympäristö sekä luonnon suojeleminen ovat meille äärettömän tärkeitä asioita. Olemme panostaneet kierrätykseen. Meillä myymättä jääneet esineet lähetetään joko lajitteluun tai lahjoitetaan pelastusarmeijalle, jonka kautta ne saavat uuden elämän.

Meistä - mikä on meille tärkeää I Huutokauppa Helander

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen tilaus
Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen.

© Huutokauppa Helander 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.

Enemmän kuin

huutokauppa