Mikä vaikuttaa hopea- tai kultaesineen arvoon?

Monet suomalaiset ovat perineet hopeaa ja suomalaisten kaapeista löytyy useimmiten hopeisia kynttilänjalkoja, aterimia, kahvikalustoja ja muita tarjoiluvälineitä. Myös erilaiset kattausvälineet, kuten serviettirenkaat, maustesirottimet tai hopeisilla osilla koristellut kristalliesineet ovat kysyttyjä esineitä jälleenmyyntimarkkinoilla. Lisäksi sekalaisilla tai vioittuneilla hopeaesineillä on arvoa huutokupassa, eikä haittaa, että eineet ovat kaiverrettuja tai ajan saatossa tummentuneita. Esineitä voidaan hyvin myydä erinä. Esimerkiksi kahvikalustojen hinnat vaihtelevat huutokaupoissa noin 360–700 euron välillä, riippuen muun muassa kaluston valmistajasta sekä painosta. Oma lukunsa on antiikkiset hopeaesineet, joissa arvoa lisääviä tekijöitä ovat mm. hopeaseppä, kaupunki, ikä, käsityötaito sekä kulttuurihistoriallinen arvo.

Hopeaesineet voidaan tunnistaa leimoista. Suomalainen täydellinen leimarivi sisältää viisi leimaa: tarkastusleiman, nimileiman, pitoisuusleiman, vuosileiman sekä paikkakuntaleiman. Lisäksi leimarivistössä (etenkin design-esineissä) saattaa olla puumerkkejä tai muita signeerauksia. Tarkastusleima kertoo siitä, että lainsäädännölliset seikat ovat täyttyneet esineessä ja sen hopeapitoisuus on tarkastettu. Nimi- ja kuvioleimat kertovat esineen valmistajasta ja kolminumeroinen pitoisuusleima puolestaan esineen hopeapitoisuuden tuhannesosissa. Tätä kutsutaan myös nimellä promilejärjestelmä. Tällä hetkellä Suomessa sallitut hopeapitoisuudet ovat: 800, 830, 925, 999. Vuosileima kertoo nimensä mukaisesti hopeaesineen iän ja paikkakuntaleima esineen valmistuspaikkakunnan.

Suomalaiset hopealeimat juontavat juurensa pitkälti ruotsalaisesta tavasta leimata hopeat. Leimaushistoria ulottuu aina vuoteen 1485 asti, jonka jälkeen hopeasepät velvoitettiin merkitsemään valmistamansa esineet. Ulkomailta hankitut hopeaesineet eivät aina ole leimattu tai leimat ovat puutteellisia. Huutokauppakamarimme käytössä on laite, jolla jalometallipitoisuudet voidaan määritellä mittaamalla vahingoittamatta esineen pintaa. Leimojen puuttuminen ei siis välttämättä tarkoita, että esine ei olisi hopeaa, eikä se myöskään ole este esineiden jälleenmyyntiin huutokaupassa.

Hopeiden arvomäärityksestä puhuttaessa on syytä ottaa huomioon lisäksi esineiden käyttö- ja antiikkiarvo. Harvinaisuuden ja käyttöarvon vaikutuksesta esineen rahalliseen arvoon hyvänä esimerkiksi alla näkyvät rapuveitset, jotka myytiin Helanderilla 390 euron vasarahintaan. Rapuveitsissä oleva hopean määrä on vähäinen ja ne on valmistettu pääosin muusta materiaalista, kuten teräksestä.  Hyvä esimerkki antiikkiarvon vaikutuksesta esineen myyntihintaan nähdään taas alla näkyvän hopeisen savukerasian kohdalla. Moskovassa valmistettu rasia myytiin 1 000 euron vasarahinnalla, sen hopean arvon ollessa noin 60 euroa.

Design hopeaesineistä puhuttaessa johtava ajatus on, että ne ovat suosittuja hyvän designinsa ansiosta. Toisaalta on hyvä muistaa, että keräilymarkkinoilla kohteen subjektiivisella kauneudella ei välttämättä ole mitään tekemistä sen keräilyarvon kanssa. Kuten monen muunkin jalometalliesineen kohdalla, niin myös design hopeasineissä arvostettu suunnittelija, kuten Bertel Gardberg tai Tapio Wirkkala nostavat esineen arvoa, samoin kuin tunnettu valmistaja, kuten Kultakeskus. Alla esimeriksi Wirkkalan tarjotin, joka myytiin Helanderilla 600 euron vasarahintaan, sen materiaaliarvon ollessa hopean osalta alle 60 euroa.