Meklarin poiminnat toukokuun huutokaupasta - osa 3 - Hopeat

Meklarin poiminnat toukokuun huutokaupasta – osa 3 – Hopeat

Toukokuun huutokaupan meklarin poimintojen kolmannessa osassa sukelletaan 1600-1800-luvun Eurooppaan ja Venäjälle. Elisabeth I:n ja Osmanien hopeamalja 1600-luvulta, Venäläinen Stirrup muki 1800-luvulta sekä tsaarin aikainen emalikoristeltu hopeavyö raottavat viimeisten vuosisatojen perinteitä ja kulttuuria.

Mika pitelee käsissään kohdetta numero 5 joka on kullatusta hopeasta valmistettu 1600-1700-luvun Barokkikoristevati.

Perinteisesti julkaisemme kahdet meklarin poiminnat jokaisen huutokaupan yhteydessä mutta toukokuun huutokaupassa on niin paljon mielenkiintoista esineistöä, ettei tätä nyt kahteen osaan voinut jättää! Kolmannessa, vaan ei viimeisessä tai vähäisimmässä osiossa huomion saavat osakseen tulevan huutokaupan hopeat. Ja voi pojat mitä hopea esineitä nämä ovatkin!

1. Kohde 5, Barokkikoristevati 1600-1700-luku

Tämä 1600-1700 luvun vaihteessa valmistettu Barokkikoristevati on aivan omaa luokkaansa. On ensinnäkin erittäin harvinaista, että Suomessa tulee vastaan näin suuria, 1600-luvun esineitä. Kun puhutaan Barokkikauden esineistöstä, niin yleensä Suomesta löydetään tuolta ajalta vain kolikoita.

Osmanien valtakunnan alueelta peräisin oleva vati, on koristeltu erilaisin eläinaihein ja sen keskustaa koristaa kalkkuna.

Vadin keskustassa koristeena komeileva kalkkuna oli yksi Osmanien vientiartikkeleista 1600-luvulla. Kalkkunoita tuotiin Pohjois-Amerikasta eri Eurooppaan maihin, kuten Englantiin. Osmaneilla oli kalkkunan tuomisessa etu-lyöntiasema sillä jostain syystä Pohjois Amerikasta kotoisin olevat kalkkunat tuntuivat viihtyvän vain välimeren alueella ja erityisesti silloisen Osmanien valtakunnan alueella.

Monelle lukijalle historiantunneilta tuttu, Englantia ja Irlantia vuosina 1558-1603 hallinnut Elisabeth I solmi vuonna 1580 kaupankäyntisopimuksen Osmanien kanssa. Katolisen Euroopan närkästyksesi sopimus takasi maiden välisen kaupankäynnin, kieltäen sen samalla muilta mailta paitsi Ranskalta, joka oli tehnyt samantapaisen sopimuksen Osmanien kanssa jo aiemmin. Elisabeth I nimesi tehtävään tarkoin valitut kauppiaat. Näitä Englantilaisia kauppiaita kutsuttiinkin aikanaan nimellä ”turkey merchants”.

Nimen uskotaan polveutuvan kalkkunoita maahan tuonneille Osmaneille syntyneestä lempinimestä ”turkey”. Turkey on englantia ja tarkoittaa suomennettuna joko kalkkunaa tai Turkkia. Vastapainoisesti Osmanien kanssa kauppaa käyneet Englantilaiset saivatkin sitten lempinimekseen ”turkey merchants” eli ”kalkkuna kauppiaat” tai ”turkkilaisten kanssa kauppaa tekevät”. Mielenkiintoista, eikö?

Kohde 5 on siis kullattua hopeaa ja se on valmistettu ns. Respoussé tekniikalla. Respoussé on siis metallinpakotustekniikka, jossa metallia koristellaan takomalla haluttu koristekuvio esineeseen sen takapuolelta. Vadin saumoissa on valitettavasti pieniä murtumia mutta se on hämmästyttävän hyvässä kunnossa ikäisekseen esineeksi. Painoa tällä kaunottarella on 840 g ja korkeutta peräti 45cm!

Tässä video josta saa ideaa siitä, miten hopeisen esineet valmistettiin tuohon aikaan. Vaikka videon esine onkin Rooman valtakunnan ajalta, voi videosta nähdä mm. Respoussé tekniikan.

2. Kohde 771, vesikannu Meissen n. 1730-1763

Vaikkei tämä esine olekaan hopeaa, päätin napata sen tälle kierrokselle mukaan. Toukokuun huutokaupan kohde 771 on siis Saksalaisen Meissen tehtaan valmistama vesikannu 1700-luvulta. Meissenin posliini on ensimmäinen eurooppalainen maasälpäposliini, jonka Ehrenfried Walther von Tschirnhaus sanotaan kehittäneen vuonna 1708. Todellisuudessa maasälpäposliini on kehitetty paljon aikaisemmin Kiinassa. Ehrenfried Walther von Tschirnhauksen kuoleman jälkeen, saksalainen alkemisti Johann Friedrich Böttger jatkoi Tschirnhauksen työtä ja toi posliinin markkinoille.

Meissen posliinin tuotanto alkoi vuonna 1710 Saksan Dresdenissä. Tehdas keräsi taiteilijat ja käsityöläiset yhteen, luoden lopulta yhden maailman tunnetuimmista posliini valmistajista. Edelleen markkinoilla tänä päivänä toimiva Staatliche Porzellan-Manufaktur Meissen GmbH on siis yksi maailman tunnetuimmista ja vanhimmista posliiniesineiden valmistajista. Sen leimat ja logo otettiin käyttöön vuonna 1720, suojelemaan tehtaan tuotantoa. Meissenin leima onkin yksi vanhimmista olemassa olevista tavaramerkeistä. Meissenin luoma tyyli hallitsi Euroopan posliinituotantoa ja esinemuotoilua aina vuoteen 1756 saakka.

Kohde 771 on valmistettu mitä luultavimmin aikavälillä 1720-1763, eli aivan Meissenin ”valtakauden” loppupuolella. Posliinista valmistettu vesikannun lasite on platinaa ja se on osittain kullattu.

3. Kohde 958, Venäläinen sudenpää ryyppymuki tai Stirrup muki, v. 1851.

Kohde 958 on ns. Stirrup cup, jolle ei ole olemassa virallista suomenkielistä käännöstä, tai jos sellainen on niin meikäläinen ei sitä tiedä. Joka tapauksessa Stirrup cup on eräänlainen ryyppymuki, jota käytettiin 1700-1800-luvulla ainakin Englannissa, Skotlannissa sekä Venäjällä. Stirrup on englantia ja tarkoittaa jalustinta (jalustin on ratsun varusteisiin kuuluva kehys tai rengas, jossa ratsastaja pitää jalkaansa.) ja cup (joka on myöskin englantia) tarkoittaa kuppia tai mukia.

Stirrup mukeja käytettiin ryypyn ottamiseen, ennen metsästysreissulle lähtöä. Traditioon kuului, että metsästyksen järjestänyt, usein aatelinen henkilö, lahjoitti jokaiselle jahtiin osallistuneelle metsästäjälle hopeasta valmistetun ryyppymukin, josta otettiin viimeiset naukut ennen reissuun lähtöä. Stirrup mukit oli muotoiltiin usein sen eläinlajin mukaan, jota seurueen oli tarkoitus metsästää.

Stirrup mukit olivat esimerkiksi ketunajoista tunnetussa Englannissa usein ketunpään muotoisia. 1600-1800-luvun Venäjällä sen sijaan jahdattiin susia, joten sieltä tulleet stirrup mukit ovat usein sudenpään muotoisia. Erilaisia Stirrup mukeja on kuitenkin valmistettu imitoimaan kaikkea aina peuranpäästä karhunkuontaloon saakka, eli niitä on valmistettu yhtä monimuotoisesti kuin mitä jahdattavia lajejakin on ollut.

Toukokuun huutokaupassa, kohdenumerolla 958 myytävä Stirrup muki on venäläistä alkuperää ja se on hopeasta valmistettu. Suden päätä muistuttava ryyppymukin leimat paljastavat sen valmistusajankohdaksi vuoden 1851. Kaiken kaikkiaan erikoinen, ja mielenkiintoinen kohde.

4. Kohde 1103, Venäläisen upseerin vyö, solki hopeaa ja emalia, mahdollisesti Aleksandr Vasilbev Domnin, 1800-1900-luvun vaihde.

Kohde 1103 on Venäläisen upseerin vyö ja ajoittuu 1896 – 1908 väliselle ajanjaksolle. Cloisonne emalikoristeinen vyönsolki on valmistettu hopeasta ja siinä on leimat 84. Vyö on valmistettu silkistä ja sitä koristavat emaliset yksityiskohdat. Kukkaiskuvioin ja pienellä tikarilla varustettu vyönsolki on oikea aarre!

Vyö on identtinen samaan aikaan valmistettujen emalikoristevöiden kanssa, joissa on myös leima AD. Nämä imikirjaimet viittaavat Venäläiseen hopeaseppä Aleksandr Vasilbev Domniin. Samanlaisia vyönsolkia Pietarissa, AD nimikirjaimin valmistanut Domnin oli tsaarin aikaan elänyt emalikorujen ja esineiden valmistamiseen erikoistunut hopeaseppä. Hän valmisti vyönsolkien lisäksi mm. rannekoruja, sormuksia sekä korurasioita. Aleksandr Vasilbev Domnin toimi tiettävästi aktiivisesti hopeaseppänä vuosina 1896 – 1908. Vaikkei tässä vyönsoljessa leimoja olekkaan, saattaa se silti olla kyseisen hopeasepän työtä.

Harvinaislaatuisen kohteesta 1103 tekee erityisesti se, että vyönsolki ei ole yksin vaan itse vyö on säilynyt myös. Useimmiten Aleksandr Domnin ilmeisesti tilauksesta, mutta samalla mallilla valmistamat vyönsoljet myydään yksin, sillä itse vyö on hajonnut tai kadonnut ajan saatossa.

Vyönsolki on sinällään jo erikoinen ja mielenkiintoinen, sillä sen keskellä on pieni tikari, joka toimii ikään kuin vyönsoljen lukkona. Anglo-Saxonien aikaan miehillä oli tapana pitää vöitä joissa heidän miekkansa roikkuivat. Tähän samaan tyyliin valmisttettujen vyönsolkien oli tarkoitus toimia kantajansa vaurauden osoituksena muille. Ja sitähän se totisesti oli, jos valmistukseen käytettyjä raaka-aineita ja esineen vaatimaa käsityötä oikein rupeaa pohtimaan.

5. Kohde 1090, Jumalanäiti Kazanskaja ikoni, 1800-1900-luku vaihde.

Kohde 1090 on 1800-1900 luvun vaiheessa valmistettu Venäläinen ikoni. Ikoni on osittain kullattu ja siinä on kauniit emalikoristeet. Emalikoristeisen osan alla on puulle maalattu Maria sekä Jeesus lapsi. Ikoni onkin nk. Jumalanäiti Kazanskaja ikoni. Ikonin jalometalliosa on leimattu kyrillisin O. Г. (O. S.)

Kazanin Jumalanäiti (ven. Казанская Богоматерь, Kazanskaja Bogomater) tai Kazanin Theotokos eli Kazanin Jumalansynnyttäjä on Venäjän ortodoksisen kirkon merkittävimpiä ikonityyppejä. Kuva esittää Kazaninkaupungin suojelijaa Neitsyt Mariaa. Kazanin jumalanäidin ikonia pidettiin vuosisatojen ajan koko Venäjän suojelijana eli palladionina. Ikonin tunnetuin kappale, pieni, 22,5 × 27,5 cm:n kokoinen ikoni varastettiin vuonna 1904 ja ilmeisesti tuhottiin.

Helander myi joulukuussa 2015 samanlaisen, pienemmän ikonin hintaan 13 400 euroa, joten nähtäväksi jää mihin tämän ikonin hinta kehittyy. Isomman kokonsa lisäksi toukokuun huutokaupassa myytävä ikoni poikkeaa edellisestä siten, ettei siinä ole nk. kiotaa, eli ikonikaappia. Korjaus: Ikonissa on kiota eli ikonikaappi.

Poiminnat: Meklari Mika Sirén

Teksti: Jenny Sirén

Kuvat: Huutokauppa Helander

Video: Getty Museum