28.04.2016

Meklarin poiminnat toukokuun huutokaupasta osa 1


Toukokuun huutokauppa tekee tuloaan ja olemme jälleen saaneet toinen toistaan mielenkiintoisempia esineitä huutokaupattavaksi. Vaikka perinteisesti julkaisemme meikäläisen poiminnat vasta huutokauppaviikolla, en millään malttanut odottaa sinne asti, vaan päätin esitellä yhden erityisen kohteen jo nyt!

 

DSC09796.jpg

 

1. Kohde 96, Saksalainen aurinkokello sekä sisäänistutettu kompassi 1700-luku, valmistaja Ernst Christoph Stockert.

 

Kohde 96, Saksalainen aurinkokello sekä kompassi 1700-luku, Ernst Christoph Stockert. from HUUTOKAUPPA HELANDER on Vimeo.

 

Saksalainen Christoph Lorenz Ernst Stocker (17??-1811) oli yksi maailman kuuluisimmista aurinkokellovalmistajista. Saksan Baijerin alueella sijaitsevat Nürnbergin sekä Ausburgin kaupunginosat olivat 1600-1800-luvulla keskeisessä osassa aurinkokellojen valmistuksessa. Kaupunkeja on pidetty tärkeimpinä tuon ajan teollisuuskaupunkeina.

Baijerissa itsekkin asuneen Christophin sanotaan olleen aktiivisimmillaan vuosina 1730-1780, joskin osa lähteistä väittää hänen syntyneen vasta 1730-1746 välisellä ajalla, mene ja tiedä! Joka tapauksessa, Stockertilla oli suuri vaikutus aurinkokellojen valmistamiseen sekä alueen kehittämiseen. Baijerissa sijaitsee yhä tänä päivänä Stockertin jälkeläisten perustamia hänen nimeään kantavia yrityksiä, kuten kompasseja valmistava C. Stockert & Shon sekä koruihin keskittyvä Stockert & Cie. 

 

IMG_20160428_154323.jpg  IMG_20160428_154344.jpg

Kohde 96, Saksalainen aurinkokello 1700-luvulta. Kuvissa kello auki sekä kiinni. Kellon kannessa on listaus kaikista sen ajan suurista Eurooppalaisista kaupungeista, leveysasteineen. 

 

Stockert kuten muutkin Baijerin 1700-luvun aurinkokellovalmistajat aloittivat tuotantonsa norsunluusta valmistettuilla diptychs aurinkokelloilla, jonka jälkeen siirryttiin puisiin ykinkertaisempiin malleihin. Kohde 96 kuuluu siis jälkimmäiseen ryhmään ja koska sen on valmistanut itse Christoph, voimme päätellä, että se ajoittuu luultavimmin 1760-80-luvun Baijeriin.  

 

Kohde 96, on siis puinen aurinkokello 1700-luvun loppupuolelta. Puisen ulkomuotonsa koristeeksi se on saanut käsinmaalatut kellotaulut, kotelon sisäpuolelle. Sisäpuolelta löytyy myös upotettu kompassi, johon on hienosti kaunokirjaimin merkitty neljä pääilmansuuntaa: Nord (pohjoinen), Ost (itä), Sud (etelä) sekä West (länsi). Kellon sisäpuolelle tarkkaan poratut pienet reiät (11kpl) takaavat sen, että kellolla voi hienosti mitata leveysasteita välillä 35-55. Se kattaa siis suurimman osan Euroopasta. Valitettavasti aurinkokellon kansipalaan kiinnitettävän narun pieni tappi on kadonnut ajansaatossa. Kellon kannessa taas komeilee lista senhetkisen Euroopan suurkaupungeista, aakkosjärjestyksessä. Pienet hakaset kellon etu- ja takaosassa pitävät huolen siitä, että kello pysyy haluttaessa auki tai suljettuna, onhan kyseessä matkakello. 

 

IMG_20160428_154443.jpg

Kello toimii siis näin: 

1. Tarkistetaan kannen aakkosellisesta hakemistosta halutun kaupungin leveysaste

2. Pieni, narun päähän kiinnitetty tappi asetetaan haluttuun reikään (joiden viereen leveysasteet on siis merkitty)

3. Tarkistetaan halutun kaupungin kellonaika narun ja auringonvalon muodostaman varjon perusteella.

 

{{cta(’8d09d507-8b42-42f3-ac25-77b71e9475ff’)}}

 

Teksti Jenny Sirén

Poiminnat Mika Sirén

Lähteet: ”Astronomie in Nürnberg”, Die Kompassmacher, Stockert & Cie

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen tilaus
Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen.

© Huutokauppa Helander 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.