Mikään materiaali ei ole Marja Sunalle vieras. Suomen muotitaivaan Grand Old Lady suunnitteli myös upeita koruja sekä lasi- ja paperitaidetta. Marja Sunan tuotantoa on myynnissä myös tulevan viikonlopun huutokaupassa!
Marja Suna tunnetaan monipuolisena taiteilijana: muotisuunnittelijana, mutta myös koru-, paperi ja lasitaiteilijana. Marja Sunan suunnittelemaa taidelasia myydään kesäkuun huutokaupassa. Kuvassa taidelasia kohdeumerolla 286.
Marja Suna oli helsinkiläisen kulttuurikodin kasvatti. Hyvät tavat lienevät iskostuneet Sunalle jo lapsuudenkodista, olihan äiti kirjoittanut monen suomalaisen käsissä kuluneen ”Käytöksen kultaisen kirjan.”. Myös lahjakkuus kulki suvussa; hänen isänsä, professori Aarre Heinonen oli kuvataiteilija ja äiti Tuomi Elmgren-Heinonen oli ennen kirjailijanuraansa laulaja.
Vuonna 1951 Suna aloitti opintonsa Ateneumissa, muotitaiteen osastolla. Hän oli vasta 17 ja jätti lukionsa kesken; polte taidealalle oli niin suuri. 1950-luku oli suomalaisen muotoilun kultakautta. Epäilemättä innostus ja noste vaikuttivat myös opiskelijoiden asenteisiin. Sodan jälkeisen jälleenrakentamisen myötä usko parempaan leijui ilmassa. Maailma tuntui olevan avoinna ”atskilaisille”; suomalainen muotoilu oli kovassa nosteessa, palkittua ja ihailtua. Kesätöitä Suna teki opiskeluaikanaan mm. Ritva Immosen legendaarisessa ateljeessa. Ateljeemuoti oli tuolloin myös voimissaan.
Monia rakkaustarinoita syntyi Ateneumin käytävillä. Vuonna 1954 Marja ja graafista suunnittelua opiskeleva Juhani Suna avioituivat. Hääpuku ja ja vihkisormus olivat morsiamen itse suunnittelemia. Marja Sunan elämästä kertovassa Pirkko Vekkelin kirjassa kuvaillaan miten äitiyden ja suunnittelijan ura ei ollut niitä helpoimpia yhdistää 1950-luvun Suomessa. Äitiyslomia ei ollut ja pitkän päivän jälkeen kotona odotti toinen työpäivä ruuanlaittoineen, siivoamisineen ja tiskeineen. Kesät kuluivat mökillä suvun saaressa, jonka luonto toimi Sunalle paitsi inspiraation lähteenä, myös lepo- ja virkistäytymispaikkana. Saaren luonto inspiroi kuvia ja runoja, mutta näkyy varmasti myös hänen töissään sielunmaisemana.
Marja Sunan signeerattu teos, kohdenumero 1330. Lasi rikki.
Monialaisuus ja se, ettei välttämättä päätynyt siihen ammattiin, johon Ateneumista oli valmistunut, ei ollut mitenkään harvinaista. Muotialan töitä ei myöskään ollut paljon tarjolla, joten Suna päätyi Temalle verhotaiteilijaksi. Työnkuvaan kuului vierailu ihmisten kotona suunnittelemassa asuntoihin sopivia verhoja. Vasta vuonna 1957 Suna aloitti työt muotisuunnittelijana Herrala Oy:ssä. Aluksi töitä tehtiin valmiskankaista, mutta myöhemmin kankaat suunniteltiin ja kudottiin tehtaalla.
Herralan ja tytäryhtiö Muotihameen vaatteet olivat suosittuja. Ne iskivät nuoren sukupolven hermoon: kuosit olivat pirteitä ja värikkäitä, materiaalit joustavia ja kuvioina pilkut, pallot ja raidat. Myös Kestilälle suunniteltiin oma mallisto. Sunan suunnittelemat vaatteet voisivat olla yhtä hyvin tätä päivää. Suna arvosti klassisuutta ja ajattomuutta. Helsingin Sanomien 80-vuotishaastattelussa hän kertoi käyttävänsä yhä takkia, joka oli suunniteltu 1960-luvulla.
Marja Sunan sekatekniikkalla valmistama teos, signeerattu. Kohdenumero 1329, kesäkuun huutokauppa.
Sunalla oli monta rautaa tulessa. Hän suunnitteli kenkiä Roihun kenkätehtaalle sekä suunnitteli nappikokoelman Sarvikselle. Työnsä ohessa hän myös opetti Ateneumissa vuodesta 1966 vuoteen 1976 saakka. Hän teki freelancerina suunnittelutöitä mm. Kestilälle, Piiroiselle, Luhdalle, Turolle ja Terinitille. Silolla hän suunnitteli neuleita vuodesta 1975 alkaen, joita myytiin mm. Hollantiin, Ranskaan, Sveitsiin ja Saksaan. Hieman ennen kuolemaansa vuonna 1979 Armi Ratia pyysi Sunan Marimekolle suunnittelijaksi. Tätä ennen Suna oli ehtinyt jo kolmasti kieltäytyä tarjouksesta. Lopulta ”Löimme kättä päälle niin, että Armi makasi ammeessa liottamassa jalkojaan ja minä istuin ammeen reunalla” Suna muistelee Helsingin Sanomien haastattelussa. Eräs hänen Marimekko-klassikoistaan on ajaton ja elegantti neulemallisto Kiille. Ura Marimekolla muodostui Sunan pisimmäksi.
”Löimme kättä päälle niin, että Armi makasi ammeessa liottamassa jalkojaan ja minä istuin ammeen reunalla”-Marja Suna.
Marja Sunan ensimmäisen aviomiehensä kuoleman jälkeen hän avioitui Pentti Piiroisen kanssa. Onnellinen liitto päättyi Piiroisen sairaskohtauksen aiheuttamaan kuolemaan. Vekkelin kirjoittamasta Marja Sunasta kertovasta elämänkerrasta päätellen Suna oli selviytyjä monessakin mielessä. Hän katsoi eteenpäin ja nousi jaloilleen vaikeuksien, menetyksien, surujen ja onnettomuuksien jälkeen. Epäilemättä rakkaus työhön auttoi jaksamaan.
Vaikka Suna olikin taiteellisella alalla, hän ei ollut mikään haahuilija, vaan tunnollinen tekijä, joka osasi ajatella myös tuotteen myynti- ja tuotantokysymyksiä. Hän rakasti taidetta, luomistyötä ja kykeni uudistumaan ja tekemään uusia menestyksekkäitä aluevaltauksia myös myöhemmällä iällä kuten hänen upeat taide-esineensä osoittavat. Luomistyön merkityksestä itselleen hän tiivisti 80-vuotishaastattelussaan Helsingin Sanomissa: ”Se on kaikki.”
Matkat Kaukoitään, Pariisiin tai Nizzaan näkyvät Sunan töissä. Kaikki hänen näkemänsä, kokemansa ja kuvaamansa päätyi luomisprosessin päätteeksi omintakeiseksi lopputulokseksi, alkuperäisen idean kiteytymäksi. Kuvassa Marja Sunan taidelasia. Osa on signeeraamattomia testikappaleita. Lasiesineet ovat myynnissä tulevana viikonloppuna kohdenumerolla 285.
Suna rakasti struktuureja ja niiden luomista. Se näkyy myös paperitaiteen muodoissa. Reliefien ohella hän valmisti kuitupaperista torvisieniä, pehmopaperirullista merivuokkoja ja tervapaperista kodan. Ensimmäisen kerran paperitaidetta oli esillä Galleria BE`19 toukokuussa 1991. Signeerattu paperityö kohdenumero 1331, Paperitaidetta myös kohdenumerolla 1332.
Paperitaidetta Suna teki vapaa-aikanaan, viikonloppuisin. Sunan paperiveistos on huudettavana luettelonumerolla 1286.
Marja Suna valittiin vuonna 1998 ensimmäiseksi Vuoden Muotitaiteilijaksi. Sunan korut syntyivät samana vuonna Design Forumissa järjestettävää Sunan laajaa tuotantoa esittelevää näyttelyä varten. Osa näyttelyä varten valmistetuista ja suunnitelluista koruista päätyi Kalevala Korun mallistoon. Myöhemmin Suna suunnitteli Kalevalakorulle suositun Lumikukka korusarjan vuonna 2004. Näyttävän hopeariipuksen Syksyn lehdet osti presidentti Tarja Halonen näyttelystä omakseen. Yllä olevan kuvan kaulakoru on mahdollisesti prototyyppi (kesäkuun huutokauppa, kohdenumero 260.)
Sunan suunnittelemat, kauniit korurasian prototyypit. Luettelonumero 287.
Marimekosta muodostui Sunan viimeinen työpaikka, josta hän jäi myös eläkkeelle vuonna 2003. Eläköitymisenkään jälkeen Suna ei lakannut luomasta uutta. Hän innostui mm. lasista. Kirkas lasi ilmentää jäätä, musta lasi mustaa jäätä. Kun talven jälkeen tulee kevät, vihreä lasi on sen symboli. Kuvassa yllä Marja Sunan taidelasia, ei signeerattu. Luettelonumero 283.
Neljä kappaletta Marja Sunan taidelasia. Kohdeonumero 284.
Yksinkertaiset muodot kallioissa, veden hiomat kivet näkyvät mahdollisesti myös korujen muodoissa. Sunan suunnittelussa yksittäisiä inspiraationlähteitä on vaikea sanoa. Kohdenumero 1217.
Sunan suunnittelemaa taidelasia kesäkuun huutokaupasta kohdeonumerolla 288.
Taidelasi, ”Pisara”. Kohdenumero 1214.
Marja Suna sai vuonna 1979 Valtion taideteollisuuspalkinnon ja 1998 hänet valittiin Vuoden muotitaiteilijaksi. Vuonna 2010 Marja Sunalle myönnettiin Kaj Franck –palkinto, ja hänet kutsuttiin Taideteollisen korkeakoulun kunniajäseneksi.
Teksti: Huutokauppakuiskaaja, taidehistoroitsija, tutkija.
Lähteet: Pirkko Vekkeli, Marja Suna, suomalainen muotoilija
Koivuranta, Pehkonen, Sorjanen, Vainio, Marimekko. suuria kuvioita
Kaisa Viljanen, HS Marja Suna on ajattomien korujen kuningatar
Kuvat: Huutokauppa Helander
Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
{{cta(’ee3feeb2-fe8b-45c1-886b-f30fd3739b2d’)}}
{{cta(’f0ced0d8-9a3a-41a6-8cce-78ac554f030a’)}}
{{cta(’94c0f22c-51b9-4325-9a95-70192e44ca7b’)}}
