12.06.2017

Kolmen aikakauden kattaukset – Valitse kaunein kattaus ja voita!

3-1.png

 

Katoimme juhlavat pöydät kolmen eri aikakauden tyyliin, Helanderin tulevan kesäkuun huutokaupan tavaroilla. Mikä on sinun suosikkisi? Osallistu kilpailuun äänestämällä suosikkikattaustasi ja voita lahjakortti huutokauppaan! PS. Kuvien esineet huutokaupataan tulevana viikonloppuna! 


 

Nro. 1. – 1800-luvun Belle Epoque tyylinen kattaus hurmaa koristeellisuudellaan.

 

 

Olen aina haaveillut järjestäväni teemahenkiset juhlat. Belle Epoque on suosikkiaikaani. Niinpä katoin kauniisti patinoituneen puutarhapöydän 1800-luvun henkeen. Siihen aikaan niin istumajärjestykset kuin lautasten sekä aterimien paikat olivat tarkoin ennalta määriteltyjä. Myös eri ruokalajit tuotiin pöytään tiukkojen sääntöjen mukaisesti. Pöytäliinankin tuli olla rypytön ja ojennuksessa. 

 

1800-luvulla päivälliset olivat pitkiä ja koostuivat monesta eri ruokalajista. Kesälomalla huvilalla tuli aina olla tarjottavaa myös yllätysvieraille. Yltäkylläisyys oli jokaisen perheenemännän ohjenuorana myös ruokapöytää katettaessa. Helanderin 1800-luvun kattausta kuvaavassa otoksessa on ikuistettu hetki, jossa palvelustyttö on vasta asettelemassa kokonaisuutta. 

 

 

 

2-6.png

Kuvan esineet: Astiasto, kohdenumerot 194 sekä 195. Kristallivaasi, osa kohdenumeroa 398. Lasikarahvi, kohdenumero 573. Kristallinen sokeriastia, kohdenumero 869 sekä ruokapöytä, kohdenumero 354. Kuvan kukkakimppu sekä pellavaliina ovat kuvausrekvisiittaa.


 

 

Vanha englantilainen moniosainen astiasto on hurmaava kokonaisuus terriineineen, soppalautasineen, kannuineen sekä lukuisine erikokoisine vateineen (kohdenumerot 194-195.) Pionit ja hortensiat on aseteltu kristallivaasiin (kohdenumero 398) Kimput olivat tuohon aikaan runsaita, joten maljakollakin tuli olla näköä ja kokoa. Pöydän reunustalla lepää kookas, 1800-luvun lasikarahvi sekä upean värikäs kristallinen sokeriastia (kohdenumerot 573 sekä 869) Kaunis pellavaliina verhoaa viehkeästi patinoitunutta pöytää (kohdenumero 354). Kaikki kuvan esineet myydään kesäkuun huutokaupassa, la-su 17.-18.6.2017.

 

 

 

 

Nro. 2. – 1930-luvun Art Deco -kattaus yhdistää Kaukoidän sekä modernin lännen.

 

 

Ruokailun päätteeksi pidetään pieni espressohetki 1930-luvun hengessä. Art Deco sai innoituksensa konekulttuurista sekä pilvenpiirtäjistä, mutta myös Egyptin ja Kaukoidän eksotiikasta. Geometriset muodot, rytmikäs sekä särmikäs muotokieli on tyypillistä Art Decoa. Suomalaisessa muotoilussa suuntaus on jäänyt hieman jugendin ja funkkiksen varjoon. Koristeelliset yksityiskohdat kuitenkin paljastavat esineen tyylisuunnan. Sisustustrendinä Art Deco on voimakkaasti nousussa.

 

 

4-3.png

Kuvan esineet: Mokkakupit, kohdenumero 377. Sohvapöytä, kohdenumero 966. Riisiposliinilautaset, kohdenumero 365. Sokerikko, kohdenumero 379.  Lusikat, kohdenumero 934. Lasinen malja (alatasolla), kohdenumero 460. Lehdet, kukat sekä kukkavaasi ovat kuvausrekvisiittaa. 


 

Riikinkukonsulin koristeltu kimppu on huikea ja tuo mieleen 1920-30 -lukujen jazztyttöjen hiuskoristeet. Askon valmistama pöytä puolestaan noudattelee muotokieltä, josta Hercule Poirotkin olisi ollut tyytyväinen. Pöydällä (kohdenumero 966) Raija Uosikkisen suunnittelemat pienet mokkakupit Leila-koristeineen (377) edustavat eri aikakautta, mutta täydentävät kokonaisuutta kauniisti. Yhdistin aluslautasiksi vaaleat Friedel Holzer-Kjellbergin Arabialle suunnittelemat riisiposliinilautaset, samaa sarjaa ovat myös sokerikko ja kermakko (365 ja 379). Tillanderin kauniit lusikat viimeistelevät kokonaisuuden (kohdenumero 934). Pöydän alatasolla on Omin Käsin -lehtiä sekä Gunnel Nymanin malja 1940-luvulta. (Luettelonumero 460)

 

 

 

Nro. 3. – Nykyaikaisen kattauksen juju piilee eklektisyydessä!

 

Kattamisen ei kuitenkaan tarvitse olla jäykkää ja tyylille uskollista. Nykyaikaisen kattauksen juju piileekin juuri sen eklektisyydessä. Monesti kaunein kokonaisuus syntyy, kun yhdistelee eri aikakausien esineitä, kuppeja ja kippoja vallattomaksi kokonaisuudeksi. Lasienkaan ei aina tarvitse olla samaa paria. Hauska idea juhliin on antaa jokaiselle oma yksilöllinen lasi, näin ne on myös helppo tunnistaa omakseen. On hyvä muistaa myös rento tunnelma!

 

3-1.png 

Kuvan esineet:  Nanny Stillin suunnittelemat juomalasit ja kannu, kohdenumero 258. Marcel-maljakko, kohdenumero 270. Taustan silkkityö on myyty aiemmin Helanderin huutokaupassa, keväällä 2017. Sen vasarahinnaksi muodostui 1300 euroa. 


 

 

Linjakas 1940-luvun pöytä on katettu juhlistamaan erityistä hetkeä. Riihimäen Lasille Nanny Stillin sunnittelemat juomalasit sekä kannu (kohdenumero 258) hurmaavat värillään. Neilikoista ja lumipalloheisistä koostuva kimppu on aseteltu Timo Sarpanevan 1990-luvulla, tasavallan presidentin kotiin suunnittelemaan Marcel -maljakkoon (kohdenumero 270). Kaunis vanha silkkikangastyö viimeistelee eklektisen kokonaisuuden.

 

  

Mikä näistä kokonaisuuksista on sinun suosikkisi? Äänestämällä osallistut kilpailuun, jossa voit voittaa 50 € arvoisen lahjakortin Helanderin kuukausittain pidettäviin huutokauppoihin (Lahjakorttia ei voi muuttaa rahaksi). Osallistu kommentoimalla suosikki kattauksesi numero blogin kommenttikenttään, tai klikkaa tästä: 

 

{{cta(’61c56647-d9af-41b8-9af4-d49a3cc5b27d’)}}


Teksti: Huutokauppakuiskaaja.

Kuvat: Huutokauppa Helander, Aki Syrjäläinen, Erkki Laine.

Grafiikka: The Sirén Way of Life, Jenny Sirén.

Kukkakimput: Kukkakauppa Sitomo, Outi Alanne & Hanna Huttunen.

 


Sinua saattaisi kiinnostaa myös: 

{{cta(’94c0f22c-51b9-4325-9a95-70192e44ca7b’)}}

{{cta(’ee3feeb2-fe8b-45c1-886b-f30fd3739b2d’)}} 

 

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen tilaus
Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen.

© Huutokauppa Helander 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.