20.04.2016

Katariina Metsovaara – toisen polven tekstiilitaiteilija


Tekstiilitaide on yksi suomalaisen designin kulmakivistä. Usein käsityönä syntyvä tekstiilitaide on perinteistä tai luovaa taidetta, joka vaatii tekijältään valtavan määrän niin tietämystä kuin taiteellisuuttakin. Tekstiilitaitelija Katariina Metsovaara kuuluu näihin tekijöihin. Yli kolmekymmentä vuotta alalla työskennelleen Katariinan käsissä ovat syntyneet niin julkitilojen valtavat tekstiiliteokset kuin painokankaiden kuositkin.

 

Katariina_ja_jaloritarikannus_2009-885050-edited.jpg

 

Katariina Metsovaara on suomalainen tekstiilitaiteilija sekä -suunnittelija, joka tunnetaan erityisesti ryijyistään. Hän valmistui Belgian pääkaupungissa Brysselissä sijaitsevasta Ecole Nationale Supérieure d’Architecture et d’Arts Visuels -korkeakoulusta, jossa hän opiskeli vuosina 1973-1976.

Metsovaara on pitänyt useita näyttelyitä ja saanut tunnustusta mm. Suomen Muotoiluraadilta, Dansk Designrådilta sekä New Yorkissa toimineelta, muotoilupalkintoja jakaneelta Resources Councililta. Metsovaaran kehittelemä villaa ja polyamidia sisältänyt verhoilukangas ”Poolo” palkittiinkin New Yorkissa vuonna 1984, kun taas hänen ”Platano” -verhoilukankaansa sai tunnustusta Belgian Intérieur-messuilla seuraavana vuonna. ”Poolo” syntyi alunperin Yrjö Kukkapuron suunnittelemaa, Avarten valmistamaa Experiment-tuolia varten.

Katariina Metsovaaran äiti Marjatta Metsovaara oli myös tunnettu tekstiilitaiteilija. Yli kolmekymmentä vuotta alalla työskennellyt Katariina aloittikin uransa perheen yrityksessä Metsovaara Oy:ssä vuonna 1975. Metsovaara Oy perustettiin aikanaan Katariinan isoisän Urjalassa aloittaman mattokutomon jatkeeksi. 

”Isoisäni Santeri Metsovaaran perustama kutomo siirtyi äidilleni v. 1959, kun isoisä kuoli. Tutustuinkin kudontaan jo lapsena, perheemme kutomolla”, hän muistelee.

 kuva027.jpg

Kuvassa keskellä Katariinan äiti Marjatta Metsovaara ja hänen jälkeensä toisena oikealta Katariina Metsovaara. Painettujen samettikankaiden esittelytilaisuus, Gierlings KG, Saksa v. 1976.


 

”Minulle tärkein korkeakoulu oli N. V. Albert Van Haveren sisustuskangaskutomolla Belgiassa 80-luvulla vietetty aika.”

 

Vuonna 1979 oman yrityksen perustanut Katariina työskenteli perheyrityksessä aina vuoteen 1980 saakka, jolloin yritys vaihtoi omistajaa. Katariina työskenteli Metsovaara Oy:n ohella myös harjoittelijana Tampella Oy:ssä yhden kesän ajan. Metsovaara Oy:n myymisen jälkeen hän siirtyi työskentelemään Albert van Haveren tehtaalle Belgiaan. 

Vuosina 1981–1993 Belgiassa työskennellyt Metsovaara kuului Albert Van Haveren tekstiilitehtaan tuotekehittelyryhmään yhdessä tekstiili-insinööri Marcel Hilgertin kanssa. Hilgert tutustutti Katariinan jacquard-kudontamenetelmään, sisustuskankaiden materiaaleihin sekä rakennesuunnitteluun.

”Minulle tärkein korkeakoulu oli N. V. Albert Van Haveren sisustuskangaskutomolla Belgiassa 80-luvulla vietetty aika”, kiteyttää Katariina. 

Metsovaara

Uransa alkuaikoina suunnittelijana sekä mallipiirtäjänä toimineen Katariinan luomia kuoseja päätyi tuotantoon Metsovaara Oy:n ajoilta yhteensä 47 kappaletta. 

Katariina ei kuitenkaan tyytynyt vain kuvioiden suunnitteluun tai mallipiirtämiseen, vaan teki myös värityksiä ja raidoituksia kudottuihin verho- ja verhoilukankaisiin. Nuoren Metsovaaran käsissä taipuivat niin matkahuopamallit kuin julkisten tilojen mattomallitkin. 

Näiden töiden ohella Katariina työsti malleja myös muiden kotimaisten ja ulkomaalaisten valmistajien mallistoihin. Hänen mallejaan on nähty muun muassa Finlaysonin, Irisetten ja Gierlingsin tuotannossa.

Eräs kiinnostava esimerkki Finlaysonin kanssa tehdystä yhteistyöstä on Tampereen Työväen Teatterin esirippu. Finlaysonin vuonna 1984 kutoma ja Katariina Metsovaaran suunnittelema esirippu oli yksi taitelijan vaativimmista töistä.

”Tämän tekstiiliprojektin parissa vierähti pari vuotta, sillä langat piti ensin saada Saksasta ja värjäyttää ennen kuin päästiin kudontaan asti. Esiripussa oli 18 kangasvuotaa, se oli kaksipuolista kangasta ja ommeltiin muodostamaan viitteellisesti kirjaimet TTT kahdesta erilaisesta kuosista.”

 

Kyseinen tekstiili ei enää valitettavasti ole teatterissa käytössä, sillä se otettiin alas remontin yhteydessä pari vuotta sitten.

Metsovaara on tehnyt uransa aikana myös muita useita julkisia teoksia, joihin lukeutuvat mm. Korkeimman hallinto-oikeuden saliin suunniteltu seinäpaneelikangas sekä Nokian pääkonttoriin Espooseen, Ahlström Oy:n pääjohtajan huoneeseen ja Senaatti-kiinteistöjen aulaan toteutetut tekstiilityöt. 

 LAile_de_lArchange_1984_Bxl.jpg

Katariina Metsovaaran teos  ”L’Aile de l’Archange” vuodelta 1984 on ripustettu Brysselin Valtioneuvoston (Cité Administrative de l’Etat) aulaan. Teos on kudottu Katariinan omalla työhuoneella Suomessa ja koottu osin Suomessa ja osin Belgiassa paikan päällä. Materiaalit: villa, pellava, viskoosi, polyamidi ja kupari.


 

 `

Deux_ryijy.jpg

Katariina Metsovaara, ”Deux”-ryijy. Koko 210 x 320 cm

 

Huutokauppa Helander on saanut kunnian huutokaupata Katariina Metsovaaran suunnitteleman ja kutoman ”Deux”-ryijyn.

Katariinan vuonna 1982 (vuosiluku löytyy ryijyn takaa) itse kutoma teos on nuoruuden innostuksella tehty. Se on hänen toinen ryijynsä. Katariina kertoo osallistuneensa ensimmäisellä, ”Dolce”-nimeä kantaneella ryijyllään Pohjoismaiseen tekstiili-triennaaleen v. 1981. ”Dolce” sai nimensä herkistä pastelliväreistä.

”Asiat joihin suhtaudun intohimoisesti liittyvät väreihin, materiaaleihin ja tekniikoihin. Minua kiinnostavat vanha ja uusi taide, maisemat sekä alati muuttuva luonto ja valo. Olen myös kiinnostunut kulttuurin eri ilmiöistä yleensä kuten musiikista, kirjallisuudesta ja teatterista. Mielestäni taiteen tärkein kriteeri on omaperäisyys. Innoittajinani nuoruudessa ovat olleet sellaiset alani merkittävät tekijät kuten Jack Lenor Larsen ja Sheila Hicks, vain muutaman mainitakseni.”

”Deux” oli pitkään taitelijan itsensä omistuksessa. Upein värein ja langoin kudottu ryijy on suurenmoinen taideteos. Ryijy palkittiinkin ansaitusti Suomen Muotoiluraadin kunniamaininnalla jo vuonna 1983. Teoksen mitat ovat komeat 210 x 320 x 10 cm.  

 

kuva004.jpgKuvassa ”Deux”-ryijy kudontavaiheessaan. Kuvassa ryijystä on valmistunut 11 riviä eli noin 25 cm. Nämä kangaspuut olivat Urjalan kotiteollisuuskoululla, jossa Katariina sai toteuttaa työnsä, kun omia isoja kangaspuita ei vielä ollut.

 


Palkinnot:

Suomen Muotoiluraati: kunniakirja ”Deux”-ryijystä 1983
Resources Council: Product Design Award, New York 1984
Belgian Design Council: sisustuskankaat 1985
Suomen Muotoiluraati: ”Poolo”-verhoilukangas Avarte Oy:lle 1985
Dansk Designråd: 2. palkinto, sisustuskangassuunnitelma 1985
Wetterhoff 100 vuotta: tekstiiliteokset 1985

 

Näyttelyitä, joissa ollut mukana (vain osa listattu):

Kluuvin galleria: Helsinki 1984
Suomi muotoilee: Designmuseo, Helsinki 1979, 1983, 1985, 1987
Metri TEXO 1981, 1986
Finland: Nature, Design, Architecture USA 1981-1984
New Form from Finland: Madrid, Barcelona, Bilbao 1990
Naisen Muoto, Designmuseo, 2006
Kretongista printtiin: Tampereen museot, Vapriikki 2006-2007

 

Merkittäviä suunnittelutehtäviä:

Oulun Musiikkikeskus: Madetojan sali, esirippu ja tuolikankaat, 1992.
Korkein hallinto-oikeus: suullisen käsittelyn salin seinäpaneelikangas ja 10 eri verhoilukangasta, Helsinki 1985.
Tampereen Työväen Teatteri: esirippu ja katsomon tuolikangas, Tampere 1985.
”Tiikeri”- ja ”Arvi” -matot Artek Oy:lle 2006.


Kirjoitus on julkaistu alun perin toukokuussa 2016. Teksti: Jenny Sirén, editointi: Virva Kolho, kuvat: Katariina Metsovaara.

 

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Uutiskirjeen tilaus
Olen lukenut ja hyväksyn tietosuojaselosteen.

© Huutokauppa Helander 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.