Kulunut vuosi 2018 on ollut Helanderin kaikkien aikojen huutokauppavuosi. Olemme jo malttamattomina matkalla vuoteen 2019, joka tuo mukanaan mukavia uudistuksia ja aiempaa suurempaa keskittymistä kansainväliseen liiketoimintaan. Näin joulun alla on kuitenkin hetki aikaa vilkaista, millaisella esineistöllä sisustetaan ensi vuoden kaunein koti!
Kuva Helanderin syyskuun 2018 Kuukausihuutokaupan näytöstä. Kaikki esineet löysivät itselleen ostajan. Vanhaa valokuvasuurennosta emme ole raaskineet myydä.
Vuonna 2018 järjestimme yhteensä yli kolmekymmentä Kuukausi-, Ilta- ja erikoishuutokauppaa, joissa kaikkiaan 23 000 kohdetta vaihtoi omistajaa. Tavallisimmin kauttamme myydään keräilyesineistöä, huonekaluja, valaisimia, mattoja, monenlaista käyttötavaraa, taidetta, koruja, astiastoja ja lasitavaraa, mutta mukaan mahtuu runsaasti myös erilaisia kuriositeetteja, kuten kolikoilla toimivia lasten keinuautomaatteja, peltisten makeis- ja kahvipurkkien kokoelmia, lumilinkoja, erikoisia autoja, meteoriitteja, keisarillista lahjaesineistöä…
Miten Helander suuntaa vuoteen 2019?
Huutokauppa Helander aloittaa uuden vuoden perinteisillä vasarahuutokaupoilla. Tammikuussa järjestämme kolme huutokauppaa:
- ke 16.1.2019: tammikuun ensimmäinen Iltahuutokauppa
- la 26.1.2019: tammikuun Kuukausihuutokauppa
- ke 30.1.2019: tammikuun toinen Iltahuutokauppa
Kevään aikana panostamme entistä enemmän myös kansainvälisiin asiakkuuksiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kannamme kortemme kekoon suomalaisen 1900–2000-lukujen design-esineistön tunnettuuteen ulkomailla. Vaikka tähystämme aiempaa kaukaisempiin horisontteihin, kotisatamamme säilyy entisellään nykyisissä tiloissamme Helsingin Viikissä.
Miltä näyttää vuoden 2019 koti?
Meiltä kysytään usein, mitä asiakkaamme etsivät juuri nyt. Muodin ja tyylien muutokset tosiaankin näkyvät Helanderin tavaravirrassa hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi korujen osalta trendien aallonharjalle ovat nousemassa värilliset jalokivet ja uniikit art deco -tyyliset korut. Timantit puolestaan ovat ikuisia myös suosionsa osalta; ne ovat aina muodissa ja varma ostos.
Aidot vintage-kalusteet ovat paitsi upeita, myös varsin ekologisia, sillä laadukas työ kestää kauniina vuosikymmenestä toiseen.
Konkreettisimmin muutokset tulevat ilmi kuitenkin kotien sisustuksessa. Erityisesti päättyvän vuoden aikana on ollut nähtävillä skandinaavisen valkoisen tyylin pitkällisen valtakauden taittuminen. Huonekaluilta kaivataan nyt aiemman kiiltovalkoisen pinnan sijaan puun eläviä sävyjä samalla kun asunnon katseenvangitsijaksi nostetaan tulisen punaisella kankaalla verhoiltu nojatuoli tai iäkästä, rouheaa talonpoikaisantiikkia. Entistä useampi sisustaja siis hakeutuu tekemään persoonallisia, massakuvastojen ulkopuolisia valintoja ja hyvä niin; aidot vintage-kalusteet ovat paitsi upeita, myös varsin ekologisia, sillä laadukas työ kestää kauniina vuosikymmenestä toiseen.
Varsinkin 1950–60-lukujen tiikkiset istuimet ja tv-tasoiksi soveltuvat senkit ovat tällä hetkellä erittäin kysyttyjä. Tanskalaisen Ole Wanscherin suunnittelema Senator-sohva on 1960-luvulta. Myyty Helanderilla lokakuussa 2018, myyntihinta kuluineen 497 €.
Suomalaisen Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin sohva on 1950-luvun tuotantoa. Myyty Helanderilla kesäkuussa 2018, myyntihinta kuluineen 845 €.
Kaksi metriä leveä senkki on tiikkiviilua. Myyty Helanderilla elokuussa 2018, myyntihinta kuluineen 665 €.
Sisustuksen kestosuosikkeja vuodesta toiseen ovat esimerkiksi Artekin ajattomat huonekalut, Paavo Tynellin suunnittelemat valaisimet sekä kotimaisten mestareiden taidelasi ja -keramiikka. Käsinsolmitut matot ovat aina pidettyjä ja niiden rinnalle ovat nousemassa funkistyyliset villamatot: molemmat tuovat kotiin yltäkylläistä lämpöä niin väriensä kuin materiaaliensakin osalta.
Suuren funkisryijyn valmistusvuosi on solmittu näyttävästi keskelle. Myyty Helanderilla tammikuussa 2018, myyntihinta kuluineen 239 €.
Klassikoita yhteiskuvassa. Eero Aarnion Pallotuoli on uskomattoman mukava – tervetuloa kokeilemaan, kunhan Helanderille tulee taas sellainen myyntiin! Alvar Aallon kädenjälkeä oleva Artekin lattiavalaisin on komea sisustuselementti, tarjoiluvaunuun puolestaan kertyy aivan itsestään kodikkaita sommitelmia omista lempikirjoista. Esineet on myyty Helanderilla elokuussa 2018, myyntihinnat kuluineen 2405 €, 1325 € ja 1145 €.
Entä seinät?
Koteihin kaivataan nyt myös persoonallisempaa ja laadukkaampaa taidetta. Monet sisustus- ja tekstijulisteet, jotka löysivät paikkansa valkoisen kodin seiniltä, eivät enää istukaan uuteen lämpimillä, mausteisilla sävyillä kalustettuun ympäristöönsä. Moni kuitenkin kertoo kokevansa taiteen hankkimisen huutokaupasta mahdottomaksi tehtäväksi; ei ole varmuutta siitä, mitä kannattaisi ostaa ja mielikuva saattaa olla, että ostoksia varten olisi varattava paksu lompakko takataskuun. Huutokauppa Helanderilla myydään toki kultakauden taiteilijoiden tuotantoa, mutta runsaasti myös mainiota joka kodin käyttötaidetta kuten grafiikkaa ja vedoksia, elämäniloisia kaupunkinäkymiä, nostalgisia maisemamaalauksia ja taidokkaita akvarelleja, joiden vasarahinnat jäävät erittäin kohtuullisiksi. Yksinkertainen neuvomme siis on: osta sitä, mistä pidät! (Helanderilaiset eivät itsekään hanki taidetta ensisijaisesti sijoitusmielessä, esimerkiksi viimeisin oma taideostokseni oli taidokas, harrastustani sivuava suurehko grafiikkatyö itselleni ennestään tuntemattomalta suomalaistaiteilijalta. Hintaa ostokselle kertyi 48 euroa.)
Moni kertoo kokevansa taiteen hankkimisen huutokaupasta mahdottomaksi tehtäväksi.
Taiteilija Soile Yli-Mäyry työskentelee palettiveitsen avulla, jolloin lopputulokseen jää runsaasti kolmiulotteista muotoa. Voimaa uhkuvat maalaukset ovat juuri nyt erittäin haluttuja. ”Tuhkan kosketus” vuodelta 2002 on myyty Helanderilla syyskuussa 2018, myyntihinta kuluineen 1637 €.
Tuulikki Pietilä on keräilijöiden suosikki vuodesta toiseen. Pietilä yhdisteli usein teoksissaan kekseliäästi montaa eri tekniikkaa. ”Tanssi II” 10/15 on myyty Helanderilla toukokuussa 2018, myyntihinta kuluineen 369 €.
Frans Toikkasen kissa-aiheisilla vedoksilla on laaja ystäväpiiri. ”Kävelyllä” 1/100 on myyty Helanderilla huhtikuussa 2018, myyntihinta kuluineen 457 €.
Taiteen osalta kestosuosikkeja ovat myös Pentti Kaskipuron yksityiskohtaiset, sympaattiset työt. Sieniaiheinen vedos 12/25 on myyty Helanderilla huhtikuussa 2018, myyntihinta kuluineen 149 €.
Huutokauppa Helander kiittää lämpimästi asiakkaitaan vuodesta 2018! Tavaran vastaanottomme palvelee jälleen keskiviikkona 2. tammikuuta 2019.
Kuvat: Huutokauppa Helander / Aki Syrjäläinen