Huutokauppa Helander vieraili hiljattain suomalaisen taiteilijan Risto Vilhusen, alias Leonardo Da Vilhun kodissa. Jännittävien ja mielenkiintoa hivelevien esineiden sekä taiteen lisäksi taloa ympäröi noin kahden hehtaarin kokoinen pihamaa, veistospuistoineen ja hautakivineen.
Kuva: Bitar Jean, Bitar Films Oy ©
”Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison, taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on…” Ismo Alangon kuuluisa kappale rävähti soimaan henkilökohtaisessa radiossani (pääkopassa) samalla sekunnilla kun astuin ulos autosta, taiteilija Risto Vilhusen pihamaalle. Kuopiolaissyntyinen taiteilja uhkuu kappaleen kaltaista taiteilijaelämää ja Da Vilhu on muutenkin huomiota herättävä persoona.
Juuri seitsemänkymmennen rajapyykin ylittänyt mies vitsailikin heti kättelyssä (kappaleen sanoihin sopivasti), pihamaalla seisovan vanhan talon sisällöstä. Mutta ei täällä sentään huumeita vedetä, vai vedetäänkö? Se riippuu kai siitä, mitä kukin huumeksi mieltää. Jos minulta kysytään, niin taide on yksi elämän parhaista huumeista ja siitä täällä toden tosiaan nautitaan ja oikein kunnolla.
Vilhusen kodin sekä ateljeen virkaa toimittava Talo Vilhunen on rakennettu 1970-luvulla, kolmessa osassa. Asuinosan (vasemmalla) on suunnittelut arkkitehti Jyrki Kalke, kun taas modernimpi ateljeeosa (oikealla) on Juhani Pallasmaan ja Kristian Gullichsenin käsialaa. Keskellä istuva terassiosuus on talon viimeisin lisäys, joka yhdistää asuin- ja ateljeetilat toisiinsa. Kuva: Paju~commonswiki, Cco.
Pop-taiteesta Renessanssiin
Kysyttäessä minkälaisen taiteen tekeminen on hänelle mieleisintä, vastaa Vilhu olevansa duunari. Vilhusen monipuoliseen taidetuotantoon kuuluukin kaikkea aina massiivisista metalliveistoksista, pieniin detalji-maalauksiin saakka. Tuotannosta löytyy mm. muovisia akryylitöitä, valtavia pop-taideteoksia, postmodernistisia veistoksia, maisemamaalauksia sekä modernia ympäristötaidetta.
Kuvissa Da Vilhun taideteoksia.
Suomessa elettiin Britanniassa syntyneen Pop-taiteen kuuminta aikakautta 1960-luvulla. Taideakatemian koulusta vuonna 1968 valmistunut Vilhunen kuuluikin jo tuolloin Suomen eturivin poptaitelijoihin. Italian renessanssin taiteesta 1970-luvun alkupuolella kiinnostunut Vilhunen siirtyi poptaiteilija statuksestaan huolimatta maisemamaalauksen pariin, vain muutama vuosi valmistumisensa jälkeen. Samalla syntyi hänen aliaksensa Leonardo Da Vilhu. Lienee sanomattakin selvää mistä nimi on peräisin. Samoihin aikoihin syntynsä alunperin saaneet Vilhusen lato- ja talomaalaukset lienevät tuttuja myös monille tämän blogin lukijoista, sillä erityisesti näitä teoksia myydään huutokaupoissa.
Mutta ei nyt pidä ymmärtää väärin, Leonardo Da Vilhu ei ole mikään kultalusikka persauksissa maailmaan putkahtanut haahuilija. Jos yhtään jaksaa asiaa kaivella tai miestä kuunnella, niin käy ilmi, että taiteilijana itsensä elättäminen on kovan työn takana.
Hullun keräilijän lahja
”Leonardo Da Vilhu on hullu keräilijä” julistaa City-lehden artikkelin taiteilijaa käsittelevä otsikko, 5.2.2015. Ja näinhän se on, meidän onneksemme. Mies on itse kertonut, ettei saa nukutuksi ennen huutokauppoja ja kuvailee keräilyvimmaansa alkoholismin tapaisena pakkomielteenä, jonkinlaisena juomisen jatkeena. Vilhusen taidekokoelman sanotaankin olevan yksi suurimmista, yksityisen taiteilijan kokoelmista. Vuonna 2009 hänen taidekokoelmassaan oli 4140 teosta, joista ikoneita oli pelkästään yli 500 kappaletta.
Miksi tämä on sitten kanssaeläjien onni? No siksi, että Da Vilhu on lahjoittanut tähän mennessä eri museoille tuhansia esineitä aina ikoneista, tauluista ja veistoksista, etnograaffiseen esineistöön saakka. Kotikaupungilleen Kuopiolle hän lahjoitti kokoelmistaan suurimman. Kokoelman pohjan muodosti kotimaisilta taiteilijoilta hankitut 1500 piirustusta ja grafiikanlehteä, joita hän itse luonnehtii “suomalaisen piirustustaiteen geenipankiksi”.
Voi vain todeta, että niin suomalaiset museot kuin yksityishenkilötkin tarvitsevat enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä. Ajatelkaapa nyt, hän on ensinnäkin tehnyt selkähiessä töitä, maksanut veronsa, sitten ostanut tuloillaan kulttuurihistoriallisesti merkittäviä esineitä ja vielä kaiken kukkuraksi lahjoittanut ne museoille.
Leonardo Da Vilhun veistospuisto
”Jenny, tällasia syntyy, kun dokaa yhdeksän päivää putkeen” toteaa Vilhu nauraen. Olemme Vilhun pihalla, veistospuiston laidalla, Pirut nimisen teoskokonaisuuden äärellä. Viinapirut syntyvät 1990-luvulla ja kuulemma silmät kiinni piirtäen. Lähes 140 veistosta käsittävä teoskokonaisuus on valmistettu 30 metriä korkeista, vanhoista öljysäiliöistä, jotka oli paloiteltu ja suoristettu plootuiksi. Ne polttoleikattiin hapella ja nestekaasulla.
Itä-Vantaan ja Sipoon rajamailla, Sotungin kylässä sijaitseva veistospuisto on ollut yleisölle avoinna jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Viinapirujen lisäksi Vilhusen raivaamassa puistossa on esillä Matissen Jazz -kollaasista innoituksensa saaneita veistoksia, sekä Leonardo Da Vincinkin vuonna 1487 versioima, Vitruviuksen mieheen perustuvia veistoksia.
Puiston yksi yllättävimpiä nähtävyyksiä lienee taiteilijan keräämät hautakivet. Taitelija on pelastanut ne pihammalleen, sillä haluaa kunnioittaa vainajien muistoa. ”Jotkut näistä hautakivistä ovat olleet sijoillaan hautausmaalla vain muutaman vuoden ja sitten ne on nohdettu” kertoo Vilhu keräilemiensä hautakivien taustoista.
Teksti: Jenny Sirén
Kuvat: Jenny Sirén, Jean Bitar / Bitar Films Oy, Paju~commonswiki
Video: Kuopion taidemuseo
Leonardo da Vilhun veistospuisto: Sotunki, Sepänrinne 2, Vantaa 01260. Avoinna joka päivä klo 14-18.00.
