Kesäkuun huutokaupassa (la-su 17.-18.6.) on huudettavana mielenkiintoisia Birger Kaipiaisen suunnittelemia keramiikkaesineitä. Luommekin siis katsauksen Kaipiaisen tuotantoon sekä elämään. Lisäksi käyn läpi viimeisen kolmen vuoden aikana Helanderilla myytyjä Kaipiaisen esineitä ja kurkistamme samalla tulevana viikonloppuna myytäviin kohteisiin.
Birger Kaipiainen vuonna 1953. Kuva: Wikimedia Commons, the free media repository.
Birger Kaipiainen syntyi tavalliseen kaksikieliseen seitsenlapsiseen työläiskotiin, sisaren mukaan ainoana ”taiteellisia lahjoja” omaavana. Pojan erityislahjakkuutta kuitenkin ymmärrettiin, perheen äiti tuki poikaansa ja Birger pääsi opiskelemaan Ateneumiin Arttu Brummerin suojeluksessa ns. ”koeluokalle” vain 11-vuotiaana. Koulusta hän valmistui keramiikka- ja koristetaiteilijaksi vuonna 1937, josta hän siirtyi suoraan Arabian tehtaille. Hän työskentelikin Arabialla koko elämänsä lukuunottamatta neljää vuotta Rörstrandin tehtaassa ja vuotta Italiassa Richard Ginorin tehtaalla.
Tiesitkö, että Kaipiaisen varhaistuotanto 1930-luvun lopulla ei mennyt aikoinaan kaupaksi ja Kaipiaisen irtisanomistakin Arabialta pohdittiin. Nykyään esineet ovat sitäkin harvinaisempia ja arvokkaampia. Kuvassa tammikuun 2015 kohdenumerolla 210 huutokaupattu koristelautanen.
Tärkeänä vaiheena Birger Kaipiaisen lapsuudessaan oli kesienvietto Sortavalassa emigranttipariskunta Baranovskien kulttuurikodissa. Todennäköisesti siellä hän sai ensikosketuksensa taideteollisuuteen, sillä Helen Baranovski oli saanut Pietarissa taideteollisen koulutuksen. Ortodoksisen Karjalan, Valamon munkkiluostarin salaperäisten hahmojen ja kansainvälisen emigranttikulttuurin vaikutus näkyi Kaipiaisen tuotannossa. Häntä alettiin myöhemmin pitää karelianistisena, bysanttilais-suomalaisen taiteen tulkkina. Hänestä 1960-luvulla kirjoitetussa jutussa kuvaillaan Kaipiaisen kodin olevan kyllästetty venäläisillä esineillä ikoneista teekuppeihin. Jopa asunnon ikkunatkin antoivat itään päin. Se oli toki vain yksi tulkintakehys, jolla hänen tyyliään saattoi määrittää. Lapsuuden kesät Sortavalan Kirjavalahdessa Birgerin omin sanoin jäivät kuitenkin hänen alitajuntaansa mielenmaisemina, jotka ilmenivät hänen töissään.
Harri Kalha on ”Birger Kaipiainen” teoksessaan jakanut taiteilijan tuotannon neljään eri kauteen: 1940-luvu lyyriseen materialismiin, 1950-luvun figuraaliseen modernismiin ja 1960-luvun radikaaliin ornamentalismiin sekä 1970-luvun maagiseen, pittoreskiin kauteen. Toisaalta tietyt samat aiheet toistuvat vuosikymmenestä toiseen ja tiukat aikarajaukset ovat aina pikemminkin viitteenomaisia tunnistamisen ohjenuoria kuin tiukkoja jäsentelyn välikappaleita.
Kaipiainen teki mieluiten uniikkitöitä. Hänen sarjavalmisteisistä töistään Paratiisisarja lienee tunnetuin. Sitä on valmistettu Arabialla kahdessa eri vaiheessa. Uusissa ja vanhoissa astioissa on pieniä eroja. Paratiisia löytyy myös mustavalkoisena. Kesäkuun huutokaupasta löytyy myös Paratiisisarjan astiota kohdenumeroilla 90, 91, 209, 838 sekä 841! Joukkoon mahtuu ruokalautasia, teeastioita, tarjoiluvateja sekä liemilmalja.
Mitä Kaipiaisen tuotanto oikein oli? Oliko se kuvataidetta pinnalla, koristetaidetta vai dekoraatiota? Jokaisella termillä on oma sävynsä. Itse kallistuisin vahvasti kahden ensimmäisen määritelmän puoleen. Kaipiainen sijoittuu aikaan, jolloin taideteollisuus irtautuu vahvan käsityöläisestä leimasta kohti ns. vapaita taiteita myös suuren yleisön tietoudessa. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä oli Arabian taideosasto, jossa Kaipiainenkin työskenteli. Kaipiaisen keraamiset pienoisveistokset sekä suurikokoiset helmilinnut ja laatoista kootut teokset puhumattakaan ”Aurinkosateesta” tai ”Orvokkimerestä” ovat selkeästi taideteoksia. Hän oli vahvasti Taiteilija, ei nimetön tekijä.
Birger Kaipaisen suunnittelemien monen arkisemmankin esineen mielikuvituksellinen muotokieli viittaa ennemmin taide-esineeseen kuin vatiin, maljakkoon tai tarjottimeen. Kuvassa marraskuussa 2016 huutokaupattu kohde 1732.
Kaipiainen souti jollain lailla aina vastavirtaan. Sodan jälkeen vaikka hänen töissä on aistittavissa surumielisyyttä; haikean kauniit aiheet 1940-luvulla hahmoineen tarjosivat romantiikkaa sitä janoavalle kansalle. Pelkistyksen ja anonyymiyden ollessa ihanteena Kaipiaisen työt pursusivat koristeita.
Kaipiaisen koristeellinen ornamentiikka ja yltäkylläisyys soti modernismin ihanteita vastaan. Se ei ollut pelkistettyä, demokraattista, vaatimatonta, siloiteltua ja yksinkertaisinta muotoa hakevaa –päinvastoin. Se leikitteli, mursi rajoja. Kaipiaista kritisoitiin aikanaan siitä, että hänen työnsä olivat hyödyttömiä, vailla todellista funtiota ”taidetta taiteen vuoksi”.
Kaipiaisen varhaiskauden (1940-luku) runollisissa töissä vierailivat keväiset satuhahmot kuten faunit, trubaduurit ja harlekiinit. Naishahmojen eteerisyys ja sirous muistuttavat Italian varhaisrenessanssin taidetta. Allegoriset hahmot leijuvat pinnassa samaan tyyliin kuin gobeliinikudoksissa tai vaikkapa Botticellin ”Primaverassa” tai ”Venuksen syntymässä”. Taustalla voi melkein kuulla harpun soinnin. Kuvan kohde: Tussi vanerille, elokuun 2016, kohdenumero 840.
Oopperat ja baletti innoittivat hänen töitään; musiikki ja taide olivat Kaipiaiselle samaa kokonaisuutta, ”En tiedä mistä Vivaldi alkaa ja mihin Botticelli päättyy” Kaipiainen kuvaili taiteen kokonaisvaltaista aistielämystä. Toisin kuin monen ”suomikaanoniin” kuuluvan muotoilijan tai taiteilijan, Kaipiaisen aihepiiri ei kummunnut Suomen luonnosta ja sen yksinkertaisesta jylhyydestä. Luontoaiheidensa takaa on aistittavissa todellisen luontokokemuksen sijaan ennemminkin mielikuvituksella väritetty mikämikämaa. Hänen inspiraationsa lähde pulppusi todellisuuden toissapuolen, alitajunnan, fantasian ja mielikuvituksen maailmasta. Huomionarvoista on, että hänen Italia-aiheensa oli tehty mielikuvien pohjalta, ennen kuin Kaipiainen oli nähnyt ne paikan päällä.
1950-luvulla eritoteten Italiaan tehdyn matkan jälkeen Kaipiaisen tyyli alkaa kypsyä tyylittelevämmäksi. Naishahmoihin tulee ”keilamaisuutta”,”picassomaista” tyylittelyä. Kaipiaisen tuotantoon tuli harkkomaisia seinäfiguureja, teoksiin ilmestyi myös keramiikkapalasia sekä helmiä. Vuodesta 1954 alkaen Kaipiainen työskenteli neljän vuoden ajan Ruotsissa, Rörstrandin tehtailla. Siellä hänelle annettiin täysi taiteellinen vapaus ja töihin tuli yhä enemmän surrealistisia vaikutteita.
Kaipiainen oli omana aikanaan ihailtu. Hänen tyyliään kopioitiin tai kauniimmin sanottuna siitä saatiin vaikutteita monen muun saman aikakauden taiteilijan töihin. Kuvassa kohdenumerolla 143, tammikuussa 2015 myydyt koristelautaset.
1960-luvulla ihmishahmot väistyvät Kaipiaisen tuotannossa ja koristeet ryöppyävät Kaipiaisen esineisiin voimallisina sekä ylenpalttisina. Aistillisuus, paratiisi ja pintamuodon moniulotteisuus ovat tunnusomaisia piirteitä. Väripaletissa turkoosit, koboltinsiniset, violetit ja keltaisen sävyt ovat tyypillistä Kaipiaista. Toisin kuin pop-kulttuurissa, Kaipiaisen aiheet eivät ole arjen esineistöä.
Pienet keramiikkahelmet ilmaantuivat Kaipaisen tuotannossa esineiden pinnalle 1960-luvulla. Ne houkuttavat katsomisen ohella koskettamaan pinnassa olevaa muotoa. Kaipiaisen koristelussa tyypillistä oli ns. ”tyhjän tilan kammo”, teokset olivat täynnä yksityiskohta. Helmikoristetta alettiin valmistaa sarjatuotantona Turun Posliinissa. Kuva: yksityiskohta Helanderilla myydystä vadista.
Orvokki on aihe joka kertautuu Kaipiaisen tuotannossa. Ensimmäisen kerran se esiintyi valtavana hahmona 1940-luvun Nocturne teoksessa. Välillä orvokki oli koriste muiden joukossa, toisinaan taas se irtaantui omaksi taide-esineekseen. Rakastetun puolison Maggi Kaipiaisen kuoleman jälkeen valmistunut Orvokkimeriteos Montrealin maailmannnäyttelyyn vuonna 1967 on kuin haikea jäähyväistyö vaimolle. Kuvan Viola-seinälautanen myydään kesäkuun 2017 huutokaupassa kohdenumerolla 469. Katso kohdetta luettelossa, klikkaa tästä! Muita esimerkkejä Helanderilla aiemmin myydyistä Viola-seinälautasista: Marraskuun luettelo 2016, kohde 1749 sekä 1753</a>; toukokuun luettelo 2016, kohde 105</a>; elokuu 2016 kohteet 597 sekä 598 sekä viimeisimpänä myytynä tammikuu 2017, kohteet 403 sekä 552.
Kuvassa Marraskuussa 2016 kohdenumerolla 1731 huutokaupattu, Birger Kaipaisen suunnittelema kello. Muita Kaipaisen kelloja on myyty mm. toukokuussa 2017, kohdenumerolla 932.
”Ajan tuomio on se, kenen taide jää elämään” -Birger Kaipainen.
Aika, ja erityisesti kellonaika viisitoista yli kaksitoista olivat merkityksellisiä Kaipiaiselle. Kelloaihe tuli Kaipiaisen töihin 1950-luvulla Rörstrandin vuosina, siihen liittyen on vihjailtu sen liittyneen Kaipiaisen tapaan aloittaa työskentely hitusen puolenpäivän jälkeen. Todellisuudessa Kaipiainen eli työlleen. Hän työskenteli 1950-luvulta alkaen yhdessä apulaisensa Terho Reijosen kanssa, töitä tehtiin hiljaisuuden vallitessa. Kerrotaan, että Kaipiainen teki työtään viimeiseen kellonlyömään saakka omassa työhuoneessaan.
Kuoviin on liitetty tarina, että se olisi lintuja rakastaneen Kaipiaisen nuoruuden ystävän lempinimi. Tämä kertoi Kaipiaiselle, että muuttolinnuilla oli sisäinen kello, joka kertoi, milloin niiden tuli lähteä ja palata. Kellon, joka löytyy myös Kaipiaisen helmilintujen sisältä, on sanottu symbolisoineen tämän rakkaan ystävän liian varhaisena tapahtunutta kuolemaa. Birger Kaipiaisen suunnittelema, signeerattu ja lintuaihein sekä kukkasin kuvitettu koristelautanen huutokaupataan tulevana viikonloppuna. (kohdenumero 202) Katso kohdetta tarkemmin tästä ja jätä tarjouksesi!
Kaipiainen kuului myös legendaariseen Armi Ratian Bökarsin entourageen. Hänelle oli sisustettu Bökarsiin jopa oma punainen huone, jota leikkisästi kutsuttiin ”bordelliksi”. 1970-80- luvulla Kaipiaisen töihin ilmestyivät näyttämömäiset aiheet huviloista, verannoista kattokruunuineen. Kenties ne ovat hakeneet inspiraationsa Bökarsin kesistä? Armi Ratian kuoleman jälkeen tyhjyys kaikuu kuitenkin juhlavissa saleissa. Ihmiset ovat kadonneet. On vain hiljaisuus ja koreat kulissit. Melankolia sävyttää useita hänen teoksiaan. ”Ikävä on minulle pysyvä olotila, joka voi hetkeksi kaikota, tullakseen uskollisesti takaisin” Kaipiainen on itse sanonut.
On mielenkiintoista, miten suomalainen taidemaailma jakaantui yhtä aikaa toisaalta hyvinkin koristeelliseen ja runsaaseen, toisaalta askeettiseen Kaj Franckin linjaan. ”Minä vihaan yksitoikkoisuutta ja pelkistystä!” On Kaipiainen itse sanonut. Tulevan viikonlopun (17.-18.6.) aikana, kohdenumerolla 279 myytävä, Arabian valmistama ja Birger Kaipiaisen suunnittelema koristelautanen on koristeltu herkällä kukka-aiheella. Katso kohdetta tarkemmin tästä!
”Minä vihaan yksitoikkoisuutta ja pelkistystä!” – Birger Kaipainen.
Kaipiainen oli omana aikanaan ”Outo Lintu”. Avioliitostaan huolimatta häneen liitettiin usein feminiinisiä määreitä, vihjailuita, joita omana aikakautena ei voitu pukea sanoiksi. Hän ei asettunut perinteisen miehisen taiteilijan kategoriaan kaunosieluisen olemuksensa tai aihemaailmansakaan kautta.
Hänen persoonaansa verhoaa arvoitus, johon hänen töidensä tulkinta saattaa tuoda vastauksen. Esimerkiksi perhosaiheet metamorfooseineen, laatikkotematiikka avonaisine ja kiinnipysyvine lokeroineen sekä näyttämöaiheet vain osin raotetuin esiripuin herättävät moniakin ajatuksia. Taidehistorioitsijoille työt ovat täynnä johtolankoja, avaimia, ne linkittyvät paitsi toisiin teoksiin, myös taiteilijaan itseensä. Tosin Kaipiainen itse haastattelussaan –ilmeisesti kysymyksiin turhautuneena- kieltää teostensa omaelämänkerrallisen symbolisuuden. Toisaalta mysteeri on mielestäni aina kiintoisampi kuin toisen käden totuus, jota henkilö itse ei ole enää kertomassa. Salaperäisyyden kiinnipysyvä verho on myös oiva tapa rakentaa myyttistä taiteilijakuvaa.
Kaipiaisen elinaikana hänen töittensä arvo nousi ja yleensä uniikkitaidetta tekevä Kaipiainen teki myönnytyksen sarjatuotannolle, jotta myös suuri yleisö voisi hänen töitään. Kuvassa olevaa Rose-koristelautasta tuotettiin sarjatuotantona 1980-luvulla Limited edition-periaatteella. Kohdenumerolla 471 huutokaupattava lautanen myydään tulevana viikonloppuna.
”Kaipiainen uskoi, ja sai yleisön uskomaan, kauneuden unelmaan” -Harri Kalha.
Harri Kalha kirjoittaa: ”Kaipiainen uskoi, ja sai yleisön uskomaan, kauneuden unelmaan” Ehkä siinä hänen jatkuvasti kasvavan suosionsa salaisuus piilee. Vaatii rohkeutta toteuttaa itseään aikakauden ihanteista ja tyylisuunnista poiketen, koristella kun muut pelkistävät, ja kulkea omaa tietään kohti paratiisia.
Arabian valmistama koristelautanen on signeerattu Kaipiaisen toimesta. Tämä Duetto-niminen lautanen on yksi 300 valmistetusta kappaleesta, tarkemmin sanottuna nro. 124/300. Lautanen myytiin kesäkuussa 2017. Katso kohdetta tarkemmin tästä!
Birger Kaipiaisen harvinainen taide-esine myytiin 2017 huutokaupassa. Munaan liittyy paljon symboliikkaa niin kristinuskossa kuin varhaisemmissa uskonnoissakin. Se viittaa hedelmällisyyteen, luomiseen, ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään. Tulevana viikonloppuna huutokaupattava esine myydään kohdenumerolla 271. Klikkaa tästä katsoaksesi kohdetta tarkemmin!
Teksti: Huutokauppakuiskaaja, taidehistoroitsija, tutkija.
Kuvat: Huutokauppa Helander
